Kääntäminen on kuin palapelin rakentamista.
Et aina tiedä etukäteen, kuinka isosta työstä on kyse, mutta pala palalta alat kokeilla, mikä sopii minkäkin kanssa yhteen. Joskus pelin tekemiseen menee enemmän aikaa, joskus vähemmän.
Kuvittelet, että voit löytää täydellisen palan jokaiseen kohtaan. Useimmiten sinulta puuttuu joku tärkeä pala. Yhden palan puuttuminen ei kuitenkaan haittaa kokonaiskuvan hahmottamista, ellei se sitten ole juuri se kaikkein tärkein. Yrität metsästää puuttuvaa palaa kivien ja kantojen alta, sillä haluat palapelisi olevan kaunis ja ennen kaikkea kokonainen.
Joskus palat tuntuvat loksahtavan paikoilleen aivan väärissä paikoissa, mutta et yleensä huomaa sitä ennen kuin on jo liian myöhäistä. Kielipalapelin palat ovat toisissa kielissä hyvinkin joustavia, toisissa eivät niinkään. Paloja voi myös lainata eri kielistä, eri aihepiirien palapeleistä, mutta silloinkin kannattaa pitää huoli, että palat toimivat yhteen ja kokonaisuus säilyy eheänä.
Lopuksi on mukava ihailla hetki työnsä tulosta, ennen kuin revisoija tuhoaa sen jälleen palasiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti