Sivut

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesälomailun sietämätön keveys

Tämän viikon olen töiden sijaan istua jäpittänyt kotosalla pientä kesälomantynkää viettäen. Kevään mittaan kertyneet ruhtinaalliset 4 kesälomapäivää alkavat olla viimeisiä tunteja myöten lomailtu. Ukko ollut tietenkin töissä, joten aika on kulunut lähinnä samoin kuin viikonloppuisinkin: pihaa olen katsellut ja tehnytkin sille vähän jotain, mutta enimmäkseen olen käynyt lenkkeilemässä ja lukenut kirjaa. Tylsää ei ole kuitenkaan ollut, sillä pieni tekemättömyyshän tekee vain hyvää.

Onneksi on vielä tuo juhannus lomaa pidentämässä. Säät vaan eivät ihan sattuneet kohdilleen lomalleni. Toisaalta ilman villahousuja on tarennut, joten eikös tuo jo ole jotain. Aurinkokin pilkahtanut jossain välissä. Siitä nyt ehtii nauttia työviikoillakin. Tiesin jo lomapäiviä varatessani, että tämä viikko tulisi olemaan juhannukselle tyypillisesti viileähkö ja sateinen. Mutta enpä arvannut, että se heti juhannuksesta nousisi hellelukemiin!

Juhannukseksi on ennustettu epätyypillisen lämmintä keliä, siis muutakin kuin jäätihkua ja +10 astetta. Valitettavasti lämpötila on suoraan verrannollinen viikonlopun aikana hukkuvien määrän kanssa. Tämä ei ole mikään uusi asia, vaan toistuu tilastollisesti vuodesta toiseen, sillä mitä lämpimämpää sitä tyhjempiä suomalaiset ovat. Suurin osa hukkujista on tietenkin humalaisia keski-ikäisiä miehiä, joita nyt hukkuu pitkin kesää (ja talvellakin) kaikista ihmisjoukoista eniten muutenkin. Ensimmäiset kuolonuhrit tulevat tietenkin jo tänään aatonaaton menoliikenteessä.

Vaikuttaa siltä, että suomalaiset eivät vain oikein hallitse kesän juhlistamista. Harvoinpa meillä ihmisiä kuolee pakkaseen, lumeen ja tuiskuun, sillä niitä meillä riittää 8 kuukautta vuodessa. Mutta heti kun lämpenee, aurinko paistaa tai edes koivu kukkii, niin johan täällä alkaa kaatua ukkoa ja akkaa kuin heinää elonkorjuun aikaan. Ja jos ei ihan hautaan saakka kesäkelit aja, niin hirveä äläkkä nyt ainakin pitää nostaa, kun nenä vuotaa heinänuhan takia, hyttyset syö, naapuri grillaa ja ajaa ruohoa ilman paitaa, on joko liian kuuma tai liian kylmä, punkit syö eikä yölläkään saa nukuttua liian valoisuuden takia. Valoisuus se varmaan antaakin suomalaiselle niin paljon ylimääräistä energiaa, joka pitää purkaa johonkin - valittamiseen sitten vaikka. Lämpötila pehmittää suomalaisten aivoja. Kyllä meidän vaan on parempi kylmässä ja pimeässä, ainakin olemme omia itsejämme silloin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti