Sivut

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Sparraamisesta

Meillä oli thainyrkkeilyseuran järjestämänä alkuvuodesta yksi aitoa kilpailutilannetta imitoiva harjoituskerta. Noiden seuran sisäisten täysin epävirallisten sparrikisojen innoittamina sovimme, että vastaavanlaisia harjoituksia voisi järjestää säännöllisesti parin kuukauden välein, ja toinen sparripäivä olikin nyt viime lauantaina. Erikoiseksi harjoituksen teki sen, että ensinnäkin kokoonnuimme lauantaina, illan sijaan aamupäivästä ja eri salissa kuin normaalisti, uimahallilla. Toisekseen tarkoitus oli vain otella sekä seurata toisten otteluita. Ei siis mitään tekniikkaharjoituksia, vaan narulla rajattu kehä, sovittu määrä eriä kongin säestämänä, seremoniallinen alkutanssi kehässä, valmentajien kättelyt sekä tietenkin thaimaalaista ottelumusiikkia. Kypärääkin sain vihdoin käyttää, hammassuojat ja säärisuojat ovat tulleet tutuiksi jo normitreeneissä, lisäksi oli lainassa kyynärsuojat. Hieman katsottiin, että sattuu kullekin samankokoiset vastustajat, ja eikun ottelemaan! Toisella kerralla päiväksi valikoitui lankalauantai, joten vähemmän yllätyksellisesti paikalle ei ilmaantunut omasta seurasta kuin minä ja yksi toinen tyttö, mutta Keski-Suomesta saimmekin kovat vierailevat vastustajat.

Ensimmäiset harjoitusottelut helmikuussa:

1. matsi itseäni huomattavasti lyhyempää ja kevyempää tuttua naispuolista seurakaveria vastaan, jonka kanssa olin treenaillut jo pari kuukautta lähes joka treenikerralla. Aloitti harrastuksen samaan aikaan. Tuttu vastus siis, muttei niin helppokaan, vaan potkua löytyy pienestä koosta ja nuoresta iästä huolimatta. Erät 3 x 2 minuuttia, pisteet minulle 2-1. Sain välillä noottia liian kovista otteista ja kai tönimisestäkin.

2. matsi toista naispuolista seurakaveria vastaan, jonka kanssa en ole treeneissä harjoitellut. Ei niin paljon pienempi minua ainakaan kiloissa, mutta jäätyi totaalisesti jännityksestä. Kädet eivät hällä pysyneet suojausasennossa, joten oli helppo napsia naamaan, samoin potkut. Erät 3 x 2 minuuttia, pisteet minulle täpärästi 3-0. Meinasi tosin hylky tulla, kun en osannut rajoittaa voimiani vaan lyönnit olivat liian kovia, kysehän oli kuitenkin vain harjoittelusta.

Toiset ottelut huhtikuussa:

1. matsi samanpainoista, tosin noin 10 cm pidempää poikaa vastaan, ikä jäi mysteeriksi, vaikutti kuitenkin ainakin täysikäiseltä. Tulivat toiselta paikkakunnalta valmentajineen, en tiedä lajitaustaa, mutta kaverilla tavoitteet korkealla ja osasihan tuo asiansa. Selkeästi kuitenkin jarrutteli tyttöä vastaan, mikä ok. Itse hieman jäädyin, kyttäilyksi meni, unohdin esimerkiksi kokonaan pysäripotkut ja pidin päätäkin liian ylhäällä, minkä seurauksena niska retkahti useaan otteeseen pahasti päälyöntien voimasta. Molemmat sieraimet aukesivat, rikoin myös oikean olkalihaksen. Pisteitä ei julkistettu, mutta eiköhän tuo lie ollut selvä tappio minulle. Löysäilyn huomasi siitä, ettei 3 x 2 minuuttia tuntunut ollenkaan raskaalta.

2. matsi itseäni 15 kg kevyempää 14-vuotiasta junioripoikaa vastaan. Selkeästi tasavertaisempi vastustaja, jolla oli kuitenkin hieman tehokkaampi tekniikka kuin minulla. Voitin hänet kuitenkin helposti pystypainissa voimani ansiosta. Aloimme kumpikin väsyä voimakkaasti toisen erän lopulla, ja itse olin ainakin aivan kuitti ja valmis luovuttamaankin jo kolmannessa erässä. 3 x 2 minuuttia, yleisön hajaäänin tappio minulle 1-2.

Otteluiden jälkeen otimme hieman tekniikkaharjoituksia vierailevan seuran valmentajan kanssa. Hän kehui kovasti jalkojeni voimaa, mutta opetti uuden tavan potkia ja jotain muitakin juttuja. Kuten ensimmäiselläkin kerralla, olin loppupäivän aivan naatti ja joka paikkaan särki. Komeat mustelmat ja ruhjeet paljastuivat sitten päivän mittaan. Kaikkiaan toisesta ottelukerrasta jäi adrenaliinin haihduttua myös henkisesti voimaton olo. Ensimmäistä kertaa harrastuksen aloittamisen jälkeen harkitsen vakavasti lajin lopettamista. Tuntuu, ettei kehitystä ole tapahtunut enää pitkään aikaan, pikemminkin takapakkia. Ehkä haluan vain haastaa itseäni, en muita. Kivun kanssa voi elää, mutta ei sen kanssa, että menee vain tykinruoaksi kehään. Parin viikon tauko harjoittelusta tekee hyvää, joten katsellaan keväämmällä uudestaan. Seuraavaksi kai sitten vastavierailulle Keski-Suomeen. Sitä ennen toivoisin kuitenkin kunnon itsetuntobuustia tai edes muutamat tehokkaat treenit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti