Sivut

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Verovuosi paketissa

Esitäytetyn veroilmoituksen mukaan olisin nyt ensimmäistä kertaa ikinä saanut verorapsuja. Minulla oli viime vuonna enemmän tuloja kuin osasin ennakkoveroprosentilla arvella, joten jäin verottajan silmissä muutaman kympin miinukselle. Tämähän ei tietenkään ole lopullinen totuus, sillä rustasin nettiveroilmoitukseen vielä tulonhankkimiskuluja noin 1800 eurolla, mistä 820 euroa on työhuonevähennystä. Eli palautusten puolelle mennään vielä reippaasti!


Kaikkiaan tein vuonna 2015 uuden tuloennätyksen. Samalla sain leikkimielisen kunnian olla taloutemme tulokuningatar, mikä on tietenkin vähän hassusti sanottu, kun kumppani oli viime vuonna puolet vuodesta työttömänä - ja itsehän en juuri lomaa pitänyt. Palkkatuloistani noin 10 % tuli käännöstöistä, loput kahdelta firmalta sanelunpurkuhommista. Hieman ikävää on todeta, että aiempina vuosina käännöstöiden suhteellinen osuus tuloistani on ollut isompi. Rahassa mitattuna ne ovat kuitenkin pysyneet suunnilleen samassa suuruusluokassa, nyt kokonaistuloni vain ovat kasvaneet.


Täksi vuodeksi nostin veroprosentin korkeammalle kuin koskaan ja voi olla että siinä onkin hieman ilmaa. Eipä se nyt kuitenkaan niin prosentin päälle ole, kun rahat saa sitten kuitenkin jossain vaiheessa takaisin. Ja ainahan pitää tähdätä vähän korkeammalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti