Tekstianalyysi I: Rakenne

Jo opintojeni alkuvaiheessa huomasin lukemistyylini muuttuneen sellaiseksi, että varsinaisen sisällön sijaan ajauduin helposti tarkastelemaan tekstin makro- ja mikrorakenteita. Näin esimerkiksi sanomalehtiartikkelin lukemisesta ei ollut tulla mitään, kun varsinainen asia jäi hämäräksi, mutta tiesin kyllä, montako kappaletta ja otsikkoa tekstissä oli, miten pitkiä lauseita siinä oli ja millaisia konjunktioita kirjoittaja oli valinnut. Erityisen kiehtovia oli erilaiset sanavalinnat ja elliptiset lauseet. Tämä mielenhäiriöni johtuu kaiketi käännösopinnoistani, sillä käännöstieteen tunneilla eritoten jaksettiin väsyksiin asti aloittaa työt aina analysoimalla tekstiä, poimimalla sanoja ja rakenteita ja kyllästyä tekstiin ennen kuin oli edes hajua, mistä tekstissä oli kyse.

Kielitieteellisen koulutuksen saaneena en voi enää olla pilkkomasta lukemaani tai kuulemaani tekstiä pienempiin osiin, niinpä olen pureskellut myös lääkäreiden sanelemat tekstit moneen kertaan. Se mitä puramme on siis käytännössä sairauskertomuksia, joihin voi kuulua pitkiä loppulausuntoja, vaihtelevanmittaisia käyntitekstejä sekä lyhyempiä decursus-merkintöjä. Patologian puolella sen sijaan onkin sitten erilaisia näytelausuntoja, jotka eroavat kielitieteelliseltä kannalta melko paljonkin muista purkamistani teksteistä, niissä kun ei koskaan kuvailla potilasta kokonaisuutena (vain pieniä näytepaloja) ainakaan elävänä. Erikseen ovat sitten ruumiinavaustutkimukset ja abortoitujen sikiöiden tutkimukset.

Minulle sairauskertomus on siis käytännössä se teksti, jonka lääkäri sanelee purettavaksi ko. potilaan sairauskertomustietoihin ko. poliklinikan "lehdelle" potilastietojärjestelmään. Potilas voi olla hoidettavana tai seurattavana useammalla poliklinikalla samanaikaisesti, joten samoja esitietoja löytyy usein useamman poliklinikan "lehdeltä". Sairauskertomusten tarkoituksena on toimia viestintäkeinona potilasta hoitavien lääkäreiden ja muiden ammattilaisten sekä potilaan itsensä välillä. Ennen vastaanottoa lääkäri tutustuu potilaan papereihin tai ainakin edelliseen käyntitekstiin, jotta hän olisi perillä potilaan asioista eikä joutuisi kysymään samoja esitietoja aina uudestaan ja uudestaan. Siksi sairauskertomuksissa toistuu usein edes lyhyesti aina samoja tietoja, kuin potilaan aiemmissa teksteissä on jo tuotu ilmi. Vaikka sanelunpurkajaa tietenkin ärsyttää kirjoittaa samoja juttuja useaan otteeseen, tällä tavalla mitään tärkeää ei jää huomaamatta seuraavalta lääkäriltä.

Kun potilas tulee ensimmäistä kertaa jonkin erikoissairaanhoidon poliklinikan hoidettavaksi, hän tulee sinne yleensä esimerkiksi terveyskeskuslääkärin tai työterveyslääkärin lähetteen saattelemana. Lähetteestä joudun usein poimimaan ainakin lähettäneen lääkärin nimen, joskus myös muitakin yksityiskohtia, jos lääkäri sanelee ne epäselvästi - lähete on toimii siis eräänlaisena lähdetekstinä uudelle tekstille. Ensimmäisestä poliklinikkakäynnistä laaditaan ensikäyntiteksti, joka usein siis sisältää viittauksen lähettävään tahoon sekä potilaan edeltäviin esitietoihin. Tämän jälkeen potilaasta tehdään joko uusi konsultaatiopyyntö sairaalan johonkin muuhun yksikköön, hoito päättyy tai sitten häntä aletaan hoitaa kyseisellä poliklinikalla, jolloin kaikista uusista vastaanottokäynneistä laaditaan käyntiteksti. Sairauskertomuslehdelle voidaan lisätä myös lyhyempiä decursus-tekstejä, vaikka potilas ei kävisi poliklinikalla: tällaisia ovat esimerkiksi potilaan kanssa käydyt puhelut. Lääkärit sanelevat potilaalle myös passituksia erilaisiin tutkimuksiin esim. röntgeniin tai ihokoepaloista pyydetään patologin tutkimus, näitäkin me kirjoitamme. Sitten kun pitkä tai joskus hyvin lyhytkin hoitojakso kyseisellä poliklinikalla päättyy, laaditaan loppulausunto, joka usein toimii myös lähetteenä potilaan jatkohoitoa varten. Loppulausunnossa ikään kuin kerrataan potilaan hoitojakson historia ja siksi se voi usein olla pitkäkin.

Mitä sairauskertomuksiin sitten kirjoitetaan? Lähes kaikki sairauskertomustekstit rakentuvat ainakin seuraavista osioista, jotka toimivat myös tekstin väliotsikkoina:

• tulosyy: kuka lähetti, minkä vuoksi tulee vastaanotolle, hoidon syy.
• esitiedot: ikä, sukupuoli, perussairaudet, lääkitykset, käydyt leikkaukset, allergiat, tupakointi, alkoholinkäyttö, pituus+paino,sukurasitteet ym. oleellista sairauden / hoidon kannalta
• nykysairaus: mikä potilasta nyt vaivaa, viimeaikaiset vaivat, milloin vaivat alkaneet
• nykytila: potilaan kunto vastaanottokäynnillä, näkö, kuulo, iho, lihasvoimat, kävelykyky, tasapaino ym. oleellista sairauden / hoidon kannalta
• suunnitelma: jatkuuko vai loppuuko hoito, tulevat toimenpiteet, seuraava kontrollikäynti, laaditaanko lähetteitä tai lääkärin todistuksia, lääkemuutokset
• diagnoosi: diagnoosikoodi sekä diagnoosi (usein latinaksi)
• jakelu: kenelle teksti lähetetään näytettäväksi, usein ainakin potilaalle ja lähettävälle lääkärille

Osiot voivat tulla sanelussa eri järjestyksessä (jotkut sanelevat jakelun ensimmäiseksi, loppulausunnoissa diagnoosi ja jakelu tulevat ennen muita osioita) tai ne voidaan otsikoida erinimisinä (nykytila on lähes aina status, esitiedot joskus anamneesi). Jotkut lääkärit tykkäävät kehitellä myös aivan omia väliotsikoita kuten arvio, yhteenveto. Yllä mainitut ovat kuitenkin yleisimpiä. Riippuen tilanteesta ja joskus myös poliklinikasta jotkut osiot voivat jäädä kokonaan pois; jos lääkäri tekee muutoksia potilaan hoitosuunnitelmaan, sanellaan esimerkiksi pelkkä lyhyt esitieto-osuus ja suunnitelma. Nykysairautta tai nykyongelmaa ei useinkaan käytetä, sillä sen sisältämä tieto käydään yleensä esitiedoissa. Esitietoja lyhennetään usein vain pyytämällä "katsomaan esitietoja ystävällisesti edellisistä teksteistä".

Tekstien analysoimiseen liittyy oleellisesti myös tekstintuottajan analysoiminen. Analysoimisesta on työn kannalta jopa oikeasti hyötyä, sillä mitä paremmin oppii tuntemaan ensinnäkin tekstien perusrakenteen ja toisekseen kunkin sanelijan puhe- ja kertomistavan sen helpompi sanelua on kuunnella ja kirjoittaa puhtaaksi. Työn nopeuttamiseksi on tärkeää osata ennakoida, mitä lääkäri mahdollisesti seuraavaksi voisi sanoa, mutta joskus on myös aivan välttämätöntä tietää, missä osiossa ollaan menossa, sillä läheskään aina puheesta ei saa edes selvää. Vaikka edellä mainitut sairauskertomustyypit sisältävät aina periaatteessa samat osiot, eri sanelijoiden välillä on paljonkin eroa. Toiset eivät koskaan esimerkiksi erittele osioita otsikoittain, vaan puhuvat kaiken yhteen ja jättävät toistavaa tietoa pois, kun taas esimerkiksi nuoremmat kollegat jaksavat vielä käydä kaikki osiot läpi, vaikkei se aina tarpeen olisikaan. Lääkäreiden saneluiden erityispiirteitä esittelen seuraavassa päivityksessä Tekstianalyysi II: Yleinen variaatio.