Reissuraportti Budapestista 13.-17.6.2014

Budapestin suhteen odotukseni eivät olleet kummoiset, vaan lähdin matkaan avoimin mielin nauttimaan vain kesäisestä oleskelusta. Tämä osoittautui erittäin toimivaksi matkastrategiaksi. Mitään kiinteitä tavoitteita ei ollut, joten kaikki nähdyt ja koetut kohteet ja elämykset olivat pelkkää plussaa. Kohdalle sattuneesta lähtöpäivästä huolimatta, joka siis oli perjantai 13. päivä, reissu oli ennen kaikkea erittäin onnistunut. Iloitsin pientenkin asioiden sujumisesta, sillä jonkin verran reissanneena tiedän, ettei reissun päällä ja vieraassa paikassa ja kulttuurissa mitään voi pitää itsestään selvyytenä.

Jo ennen matkaa olin tilannut ison nipun paikallista valuuttaa. Ensimmäinen matkapäivä menikin hintoja pohdiskellessa ja isoja seteleitä pyöritellessä, emmekä tainneet kurssia hallita kunnolla vielä kotiin palatessakaan (1 euro = noin 280 forinttia, käytin 3:n kertotaulua). Eipä se paljon menoa haitannut, sillä Budapestin hintataso on kalleimmissakin paikoissa Suomeen verrattuna ihan kohtuullinen. Skarpimmalla asenteella saattoi päästä monin paikoin todella edullisesti. Matkaa ei kuitenkaan ollut tarkoitus tehdä mitenkään ertyisen budjettimeiningill, vaan nautiskellen, ja onneksi Visa ja Master kävivät lähes kaikkialla. Kaveri myös nosti matkan aikana lisää forintteja, joten jaoimme käteisvaroja aina tarpeen mukaan.

Vieraan valuutan lisäksi Budapestissä ei sitten ollutkaan enää mitään suuria yllätyksiä. Olin kuullut eriäviä mielipiteitä budapestiläisten englannin kielen taidoista. Muutama vuosi sitten Budapestissä vaihdossa ollut kaveri kun väitti, ettei englannilla oikein pärjää, mutta juuri pari viikkoa sitten reissusta palannut toinen kaveri taas väitti aivan toista. Jälkimmäisen kaverin väite piti omallakin kohdalla paikkansa. Harvoin olen käynyt sellaisissa paikoissa, jossa ihmiset  ihan oikeasti puhuvat englantia - ja vieläpä noin hyvin! Jopa kauppahallin ja pikkukauppojen kassatädit selviytyivät englannin perusteista sujuvasti, puhumattakaan turistien palveluun erikoistuneista tarjoilijoista tai kylpylän nuorista oppaista. Pitää kuitenkin muistaa, että turistikohteiden todellisuus on erilaista kuin esimerkiksi vaihto-opiskelijan todellisuus paperiasioita erilaisissa virastoissa hoitaessaan, tai vaikkapa maaseudulla. Erityisen mukavaa oli myös, että englantia ei missään nimessä väkisin tyrkytetty, vaan unkarilaiset saattoivat (epähuomiossa tai tarkoituksella) aloittaa unkarilla ja puhuivat sitten englantia (hiljaa mutta erittäin hyvin).

En voi paremman tiedon puutteessa yleistää mielikuviani kaikkiin unkarilaisiin, mutta budapestiläiset antoivat kyllä erittäin hyvän kuvan itsestään. Vietimme kaverini kanssa paljon aikaa vain istuskellen terasseilla, puistoissa, kylpylässä ja milloin missäkin, joten ehdimme nähdä ja kuunnella paljon erilaisia ihmisiä. Totesimme melko pian, että ainakin Budapestin väestöön mahtuu jos jonkinnäköistä unkarilaista: oli niin täysin suomalaisen / yleiseurooppalaisen valkoisia, vaaleatukkaisia sinisimmuja kuin sitten tummempia eteläisempiä / itäisempiä ihmisversioita. Vaikutti siltä, että elintason eri ääripäissä elävien ero toisiinsa oli paljon isompi kuin Suomessa, mutta väliin mahtui paljon kaikenlaista kulkijaa. Useimmat heistä miellyttivät silmiämme erittäin paljon, olo oli suorastaan kotoisa emmekä erottuneet massasta kuin korkeintaan keskivertoa pidempinä. Turistejakin oli jo paljon liikkeellä, mutta mistään turistirysästä ei todellakaan ole kyse.

Ulkoisen annin lisäksi kuulonvarainen ihmisten havannointi se vasta jännää olikin, sillä joka kerta ohikulkevien ihmisten kohdalla höristimme korviamme luullen kuulevamme suomea, joka osoittautuikin sitten unkariksi. Sama taisi toimia toisinpäin, sillä saimme aikamme jorista, ennen kuin meidät todettiin ulkomaalaisiksi. Ja mehän jorisimme, kätkätimme ja kälätimme iloista pohjoiskarjalaista murretta. Suomalaisia ei onneksi sattunut matkan varrella kohdalle kuin aivan yksittäisiä seurueita. Totutusta poiketen heitä oli tällä kertaa paikoin jopa vaikea tunnistaa edellä mainituista ulkonäkö- ja kielisyistä.

Reissumme oli jotain pitkän viikonlopun ja kokonaisen lomaviikon väliltä: olimme matkalla aika tarkkaan viisi kokonaista vuorokautta. Lähdimme kotoa perjantaiaamun ensimmäisellä koneella ja saavuimme tiistaina takaisin illan viimeisellä koneella auringonlaskun aikaan. Vaihtoajat Helsingissäkin olivat juuri passelit. Aika tuli siis tehokkaasti hyödynnettyä, mikä sopi minulle mainiosti, sillä jouduin ottamaan ylimääräisiä palkattomia vapaita reissun mahduttamiseksi aikatauluun. Paljon pidempään en olisi paikan päällä enää jaksanut ollakaan, sillä emme tosissaan olleet suunnitelleet kovinkaan paljoa ohjelmaa ja viimeiset päivät menivätkin vain oleskellessa. Ei sillä, etteikö kaupungissa olisi ollut tekemistä, mutta se olisi vaatinut hieman erilaisen asennoitumisen ja pientä esitutkintaa. Pari selkeää ohjelmanumeroa olimme kuitenkin hahmotelleet, vaikkei mitään lyöty lukkoon ennen kuin vasta kohteessa.

Reissun ehdottomasti parasta antia oli lauantainen Schezenyin kylpylässä vierailu, mistä olen erittäin tyytyväinen. Ko. kylpylä on Euroopan suurimpia, mutta valittavana olisi kaupungissa ollut liuta muitakin loistavia paikkoja. Hieman jännitin etukäteen, miten kylpyläreissu onnistuu, kun ei tiedä miten toimia. Asiaan perehtymisestä kotona oli hyötyä, emmekä tunteneet itseämme aivan hölmöiksi. Sattumalta satuimme jopa oikealle sisäänkäynnille, josta sai sisäänpääsyn lokerikon kera (toiselta ovelta sai vain pukukopillisia sisäänpääsyjä jne). Tiesin ottaa jopa uimalakin ja uimalasit mukaan, joten sain uida matkaa altaassa, jossa oli lakkipakko. Muutoinhan siellä vain lilluttiin kuumissa altaissa. Hierontapalveluita, sisäaltaita ja saunojakin oli tarjolla lukemattomia, mutta meille rentoutukseen riitti tällä kertaa mainiosti 30- ja 37-asteiset ulkoaltaat. Olin lukenut, että mineraalipitoisen lähdeveden takia paikassa on voimakas rikin tuoksu, mutta ainakaan minä en sitä havainnut häiritseväksi. Sen sijaan iho pehmeni uskomattoman sileäksi jopa maratonin runtelemista jalkapohjistani. Kylläpä vaan tulikin raukea olo viiden tunnin huljuttelun jälkeen, vaikkei se altaassa ollessa vielä missään tuntunutkaan. Ilma oli suhteellisen tuulinen ja taivaalla vaelsi myös pilviä, joten aurinkovammat paljastuivat vasta illalla hotellilla.

Sää suosi muutenkin meitä kylmää karkuun lähteneitä pohjolan emäntiä. Alkuviikosta Budapestissa oli ollut vielä tukahduttavan kuuma (yli 35 astetta), mutta meidän reissumme aikana lämpötila laski kohtuullisiin lukemiin 25-27 asteeseen. Reissun loppua kohden pilvisyys lisääntyi, ja lähtöpäivänä emme enää nähneet aurinkoa ollenkaan, joten kotiinpaluukaan ei harmittanut niin paljon. Lämpöä siis riitti aivan hyvin siihen, että saimme pitää kesävaatteita (siis pakata laukut kevyesti) ja kävellessä tuli kuuma, mutta nestehukkaa ei päässyt kertymään eikä tarvinnut kantaa isoja vesivarantoja mukana päivän aikana. Eipä niitä tarvinnut kantaa mukana paljon muutenkaan, sillä geologisesta omalaatuisuudestaan johtuen Budapestissa lähdevettä oli tarjolla suihkulähteistä, juomapisteistä ja muista julkisista hanoista ympäri kaupunkia. Joidenkin uskomusten mukaan paikallinen lähdevesi on superterveellistä, mutta ainakin se oli täysin juomakelpoista, eivätkä meidän vierasmaalaiset vatsamme siitä ärtyneet lainkaan. Veden mausta voidaan olla aina eri mieltä, mutta kaupungin juomalähteistä pullotettu vesi maistui mielestäni paremmalta kuin hotellin kraanavesi, joka ei tuntunut vievän janoa yhtään.

Kaupunki itsessään ansaitsee myös kehuja. Kauniisti korjatuista vanhoista rakennuksistaan huolimatta minua viehättivät myös ne rosoisemmat puolet. Budapest on kärsinyt vuosisatojen aikana monenlaisista traumoista ja se näkyy talojen seinillä yhä. Siitä kaikesta syntyy omanlaisensa tunnelma. Mikään ei ollut liian hienoa ja sliipattua, mutta yleiskuva oli erittäin siisti ja moderni. Toimivaksi kuvattua paikallista julkista liikennettä päädyimme hyödyntämään lopulta vain kahden vuorokauden ajan, sillä totesimme pian, että ainakin ydinpaikat ovat täysin kävelymatkan päässä. Vaan tulihan tuota kävelykilometrejä alle silti ihan hyvin...

Viimeisenä iltana kaupungissa juhlittiin sattumoisin Neuvostoliitosta vapautumisen 25. vuosipäivää. Aivan hotellimme lähettyvillä Vapaudenpuistoon oli jo viikonlopun aikana rakennettu isoa lavaa, jossa maanantai-iltana järjestettiin iso ilmainen ulkoilmakonsertti. Tajusimme lähteä katsomaan tapahtumaa hieman jälkijunassa mutta juuri sopivasti näkemään ja kuulemaan, kun illan pääesiintyjä Scorpions aloitti soittamisen. Maittavan risottoillallisen ja skorppareiden pehmeiden rocksävelien saattelemana tallustimme sitten iltahämärässä tuhansien muiden joukossa kaupungin yhtä pääkatua pitkin takaisin kohti hotelliamme.

Puolitoistavuotinen Suomi-paastoni päättyi tähän Budapestin reissuun. Edellisestä ulkomaanmatkasta on siis jo (minulle) huomattavan pitkä aika, ja nyt olin taas kerännyt tarpeeksi energiaa matkusteluun. Nautin Budapestin jokaisesta mausta ja hajusta täysin siemauksin. Vedin vielä lähtöpäivänä syvään henkeä kaupungin kostean makeaa tuoksua. Matkakumppanini oli ainakin täysin varma, että hän palaisi kaupunkiin vielä uudestaan. Ehkä minäkin, joku päivä.