Sivut

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kesäloma 2014 osa I

Olen melkoisen tyytyväinen, että jaoin lomani kahteen pätkään. Erityisen iloinen olen siitä, miten hyvät kelit loman ensimmäisen osan kohdalle sattui! En todellakaan odottanut, että touko-kesäkuun vaihteessa olisi näin helteistä, eikä se kovin tavallista yleensä olekaan. Kesästä on siis saanut nauttia juuri niin paljon kuin haluaa, eikä ole joutunut värjöttelemään villasukat jalassa sisällä. Uimaan on päässyt ja normaali ihonvärinikin on palannut.

Ensimmäistä lomaviikkoa ei voi tosin juuri lomaksi sanoa, sillä tein lähes täyden työviikon verran töitä kotona. Suunnitelmissa olikin tehdä töitä, mutta työmäärä kasvoi juuri ennen loman alkua yllättäen. Viimeisenä työpäivänä perjantaina sain sähköpostitse pyynnön freelance-käännöksestä, jonka toki otin ilomielin vastaan, kun se sattui niin sopivasti aikatauluun sopimaan. Ilman lomapäiviä tuo käännös olisi voinut jäädä tekemättä tai mennä ainakin todella tiukille. Se oli mukavaa vaihtelua ja jumppaa puutuneille aivonystyröilleni. Lisäksi rutistin loppuun koko kevään käynnissä olleen isomman käännösprojektin, ainakin tältä osin. Siihen on toivottavasti tulossa vielä kesän aikana jatkoa.

Toinen lomaviikko onkin sitten ollut totaalista aivolomaa. Liikkumassa olen käynyt minkä olen kerennyt ja helteeltä jaksanut, mutta muuta ohjelmaa ei juuri ole ollut. Näinhän se pitäisi juuri mennäkin; ensimmäisen stressaavan työntäyteisen lomaviikon jälkeen en todellakaan olisi ollut valmis palaamaan takaisin sorvin ääreen. Nyt olen ehkä jo hieman kyllästymään päin ja työnteko varmaankin maistuu jälleen ensi viikolla.

Suurimmat saavutukset tällä varsinaisella loma-lomaviikolla ovat olleet kirjastossa ja kaupoilla käynti, kakkujen leipominen Ukon valmistujaisiin sekä koskenlasku Ruunaalla. Tuo koskimelonnan ja koskikellunnan yhdistelmä eiliseltä lauantailta olikin varmaan tämän lomapätkän kruunu. Pääsin lotraamaan vedessä oikein urakalla! Lämpöä rakastavana olisin toivonut vielä paria astetta lämpimämpää ilmaa tai edes lämpimämpää vettä (eilen ilma +25, vesi +17). Mutta veneilyn jälkeen pääsi suoraan saunaan ja ruokapöytään, niin en valita.

Hetkittäin on tällä viikolla tuntunut, ettei lomailu sovi minulle. Hermoja kiristää, kun ei ole seuraa eikä pääse tekemään mitään, mutta itsepähän olen vapaapäivilleni ohjelman järjestänyt (tai jättänyt järjestämättä). Heinä-elokuun lomapätkälle pitänee suunnitella jotain järeämpää, ellei sitten silloinkin riittäisi mukavasti käännöstöitä pitämään freelancerin kesäloman kiireisenä. Tuskinpa kuitenkaan, siihen aikaan vuodesta kaikkialla on hiljaista. Mutta se on vasta sitten joskus parin kuukauden päästä. Seuraavat pari viikkoa menevät joka tapauksessa omalla painollaan, kun on rikkinäiset viikot: perjantaina koittaa lähtö Budapestiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti