Kaikenlaisia vaihtoehtoja on päässä pyöritelty, ja työkaverini ovat päätyneet jopa kikkailemaan työsopimuksilla. Entisellä työnantajalla oli tarjota töitä muissa toiminnoissa (operaattoriasiakaspalvelua), jotka eivät kuitenkaan umpihumanistia napanneet, mutta tyhjän päälle jääville nekin työt kelpaavat tässä markkinatilanteessa. Pidin kuitenkin pääni kylmänä enkä lähtenyt haalimaan mitä tahansa töitä. Menin virran mukana ja lopulta kävikin ilmi, että olen ainoana jäämässä entiselle työnantajalleni entisiin tehtäviin, tosin työtehtävien vähentyessä myös työn määrä on vähentymässä rajusti. Työsopimukseni jatkunee entisellään, sillä se on tähänkin asti sallinut osa-aikaisuuden eli 20-37,5 työtunnin tekemisen viikossa. Yt-neuvottelujen tulos oli se, että entisiä kollegojani poistuu työnantajan palveluksesta yhdeksän kappaletta ja viisi olisi jäämässä. Näistä viidestä pari on nyt myös repimässä työsopimuksensa, kun saivatkin töitä kilpailevalta firmalta.
Olisikin ollut sääli heittää jo parin vuoden aikana koottu huikea ammattitaito hyödyntämättä, ja yksi reipas kollegani olikin ottanut tarjouskilpailun voittaneeseen palveluntuottajaan suoraan yhteyttä ja tarjonnut ammattitaitoamme. Joukossa on voimaa ja uudella työnantajallamme ei yksinkertaisesti ole varaa jättää meitä palkkaamatta. Porukalla kävimme läpi haastattelukierroksen ja työsopimusehdotuksen ja saimmepa hilattua palkkaakin hieman tarjottua hintaa korkeammaksi. Tänään sitten kirjoitamme työsopimukset ja helmikuussa voimme jatkaa töiden tekoa siitä, mihin tammikuun lopussa jäämme, eri työnantajalla, eri palkkaperustein.
Minä ja joukko kollegoitani teemme siis jatkossa samaa työtä kuin tähänkin asti mutta eri hinnoittelulla, joka on uudella työnantajalla merkkiperusteinen. Lisäksi siirrymme näillä näkymin etätyöskentelyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti