Saimme sitten kuitenkin tehtyä kesälomaviikkoni aikana oikein onnistuneen ja antoisan Jns-Tre-Hki-lomareissun, jossa yhdistimme muutaman päivän rutistukseen niin oman siskoni tapaamisen, poikaystävän perheen näkemisen, pari uutta frisbeegolfrataa Tampereella, yhden kierroksen Talin frisbeegolfradalla ja synttäreideni juhlimisen Kallion yössä. Kesältä todella tuntuikin, kun Tampereella päivälämpötila oli 26 asteen tuntumassa, aurinko porotti ja rankat iltapäivän sadekuurot tekivät ilmasta todella trooppisen. Helsingin päässä keli sitten viileni ja lopulta oli jo myönnettävä, että tuli pakattua aivan liian kevyet vaatteet mukaan.
Aivan kuin tuossa frisbeehenkisessä pikareissussa nyt ei olisi ollut jo tarpeeksi rasitusta, onnistuimme saamaan kummipojalta vatsataudin ja paluumatka junassa kului vuoron perään oksennellessa. Satuimme onneksi valitsemaan juuri sen nopeimman Pendolino-yhteyden, mutta tuo 4 tuntia ei ole koskaan tuntunut noin pitkältä, kun missään asennossa ei ollut hyvä istua kipeän selän takia ja mikään ei pysynyt sisällä. En tiedä oliko kyseessä norovirus, oireet voisivat siihen vähän viitatakin, mutta onko tuolla niin väliäkään. Helpotuksen tunne oli suuri, kun lopulta pääsimme kotiovelle saakka; minä sohvalle selkääni oikomaan ja poikaystävä suoraan vessaan.
Itselläni nesteet alkoivat pysyä sisällä jo samana iltana oireiden ilmaantumisesta, poikaystävä oksenteli vielä aamuyöhön saakka. Nyt olemme molemmat yrittäneet toipua tuosta vakavasta tyhjentymisestä ja kuivumisesta viimeiset pari päivää eikä helpotusta tunnu vieläkään tulevan. Hetkittäin tuntuu hyvältä ja vahvalta, ja sitten kohta taas huonolta. Maha möyrii kaikesta lähes syömisestä ja juomisesta viimeistään hetken päästä. Pää sanoo että juotava olisi, mutta keho sanoo ettei tee mieli mitään. Onneksi maata jaksaa ja unta saa helposti. Vatsalihakset tuntuvat vieläkin aroilta, vaikka voimakkaista oksennuskouristuksista on jo monta päivää.
Harvoin jaksan sairastella näin perusteellisesti, mutta nyt ei ole tuntunut yhtään turhauttavalta jättää treenejä väliin ja maata vain neljän seinän sisällä koko päivää. Happea olen käynyt haukkaamassa, mutta jo käveleminen tekee olon niin nuutuneeksi, ettei hengästyminen tai hikoilu tule kyseeseenkään. Itselläni paino on nesteiden katoamisen takia pudonnut ehkä pari kiloa, poikaystävältä oli elomassaa hävinnyt jopa 7 kg.
Sairauslomaa en kuitenkaan ole tähän alkuviikkoon tarvinnut. Työni on kuitenkin vähän sellaista, että eipä tässä pieni paha olo mitään haittaa, kunhan välillä pääsee lepäämään. Etätyössä ei ole pelkoa myöskään työkavereiden tartuttamisesta inhottavilla viruksilla. Toista se on rakennushommissa olevalla poikaystävälläni, jota en itsekään suostuisi päästämään katolle heilumaan noin heikossa hapessa. Nyt on vain pakko pysähtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti