Meno työpaikallamme on tuonut viime aikoina mieleen enemmän ala-asteaikaisen
Työntekijöiden on vaikea käyttäytyä asiallisesti ja ottaa työnsä työpaikallani vakavasti, kun työnantajapuoli muistuttaa enemmän käskyjä jakelevaa luokanopettajaa tai käytösrangaistuksia
Kehittymistarpeesta hyvän esimerkin saimme pari viikkoa sitten, kun meillä lopetti eräässä toiminnossa työntekijä. Hän lähetti viimeisen työpäivänsä kunniaksi julkisen kirjeen koko työyhteisölle. Kirjeen sisältö ei ollut kovin lämminhenkinen eikä kiittelevä, päinvastoin, mutta sen tarkoituksena olikin herätellä työnantajaa ja kanssatyöntekijöitä heräämään todellisuuteen. Asiat eivät työpaikallamme olleet hänen suhteellisen pitkän työuransa aikana sujuneet niin kuin itseään kunnioittavassa yrityksessä pitäisi.
Torstaina oli myös elämäni ensimmäisen kehityskeskustelun aika. Keskustelu sujui leppoisasti ja palautetta annoimme esimiehen kanssa kumpaankin suuntaan. Ilmapiiri oli positiivinen, enkä muuta odottanutkaan, kun olen viimeisen vuoden aikana suoriutunut työstäni erinomaisesti. Hieman kuitenkin jää mietityttämään, mikä merkitys tällaisella pakollisella kehityskeskustelulla on työpaikalla, jossa työntekijällä ei oikeastaan ole juuri mitään kehittymis- tai etenemismahdollisuuksia. Kehityskeskustelujen ideana on päivittää työntekijän ja työnantajan välistä suhdetta, mutta ennen kaikkea pohtia yhdessä keinoja työntekijän jaksamiseen työssä. Liian harvoin tilanne pysyy päivitettynä, jos ei normaalista työarjesta irroteta tuntia paria ja istuta rauhallisesti ihan pöydän ääreen napit vastakkain. Kovin paljoa emme tästä keskustelusta kuitenkaan saaneet irti, joten oliko tuloksena kehityskeskustelu enemmänkin keskustelun kuin kehityksen tähden?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti