Olen käsitellyt tulkki- ja kääntäjäidentiteettiä aikaisemmissakin kirjoituksissani, mutta sitäkin enemmän olen pohtinut asiaa omien korvieni välissä. Ehkä liikaakin, sillä päätä pahkaa uusia haasteita kohti mennen saavutetaan usein myös hyviä tuloksia. Kun työtarjous tuli, menin hetkeksi aivan lukkoon. Ensimmäinen reaktioni oli kieltäytyä tehtävästä. Jouduin kuitenkin miettimään syitä kieltäytymiseen, sillä jotenkinhan minun piti vastaukseni selittää myös työtä tarjonneille osapuolille. Toinen työtehtävää välittäneistä kun sattui vielä olemaan tulkkauksen opettajani!
Selitin, etten voi ottaa työtä vastaan, koska en tee tällä hetkellä tulkkaustöitä. Tämä pitää toki paikkansa mutta ei ole varsinaisesti mikään syy kieltäytyä tehtävästä, johon periaatteessa on täysin kykenevä. En ole aivan niin "ruosteessa" kuin väitän olevani, ja tässähän olisi ollut lähes kuukausi aikaa prepata. Aihekin olisi ollut kohtuullisen helppoa kuntajargonia, ei mitään turhan teknistä. Yleensä ammatinharjoittaja kieltäytyy tarjolla olevista vähistä töistä vain aikataulullista syistä. Työtarjous muotoillaankin usein, että "Ehtisitkö tulemaan tulkkaamaan paikkaan X ajankohtana Y?" eikä että "Haluatko tulla tulkkaamaan?". Jos tarkkoja ollaan, en olisi ehkä edes saanut päivätyöstäni koko tarvittavaa viikkoa vapaaksi... Tai ehkä olisinkin.
Tunnen itseni huijariksi, koska olen saanut tulkkikoulutuksen, väitän itseäni avoimeksi tulkiksi ja sitten kuitenkin kieltäydyn kaikista toimeksiannoista. Onko minulla velvollisuus hyödyntää saamaani (ilmaista) koulutusta kyseisen ammatin harjoittamiseen? Tosiasiallinen syy tulkkaustehtävien karttamiseen
Mikä sitten motivoi minua tulkin työhön, jos se on mielestäni niin vaativaa ja ahdistavaa? Mikä saa minut pitämään kiinni niin vahvasti tulkki-identiteetistä? Varmaankin palkkataso ja ammattistatus. Laskeskelin, että vajaan viikon keikasta voisi hyvin pyytää lähes tämänhetkisen kuukausipalkkani verran palkkiota (+yöpymis- ja matkustuskulut). Se ei kuitenkaan oikein riitä minulle vastineeksi siitä, että käyttäisin ammattitaitoani minulle täysin tuntemattomien ihmisten kanssakäymiseen aiheesta, josta minulla ei varsinaisesti ole kokemusta tai minkäänlaista intohimoa. Voi olla, että olen liian tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Ehkä sitten tulen toisiin aatoksiin joskus, kun haluan taas haastaa itseäni tai kaivaa itseni arjen yläpuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti