Tyytyväinen työtön tulkki

Viime viikolla minulle tarjottiin pitkästä aikaa tulkkauskeikkaa, johon päädyin jälleen kerran vastaamaan kieltävästi. Kyseessä olisi ollut useamman päivän vierailutulkkaus pienelle saksalaisdelegaatiolle toisessa kaupungissa. Oikeastaan siis aika leppoisan oloinen keikka. Tuon tyylisiä saksan tulkkauksia ei tässä Suomen kolkassa kovin paljoa tule vastaan, joten tulkkejakin joudutaan välillä etsimään kissojen ja koirien kanssa. Sainkin saman tarjouksen kahdesta eri suunnasta.

Olen käsitellyt tulkki- ja kääntäjäidentiteettiä aikaisemmissakin kirjoituksissani, mutta sitäkin enemmän olen pohtinut asiaa omien korvieni välissä. Ehkä liikaakin, sillä päätä pahkaa uusia haasteita kohti mennen saavutetaan usein myös hyviä tuloksia. Kun työtarjous tuli, menin hetkeksi aivan lukkoon. Ensimmäinen reaktioni oli kieltäytyä tehtävästä. Jouduin kuitenkin miettimään syitä kieltäytymiseen, sillä jotenkinhan minun piti vastaukseni selittää myös työtä tarjonneille osapuolille. Toinen työtehtävää välittäneistä kun sattui vielä olemaan tulkkauksen opettajani!

Selitin, etten voi ottaa työtä vastaan, koska en tee tällä hetkellä tulkkaustöitä. Tämä pitää toki paikkansa mutta ei ole varsinaisesti mikään syy kieltäytyä tehtävästä, johon periaatteessa on täysin kykenevä. En ole aivan niin "ruosteessa" kuin väitän olevani, ja tässähän olisi ollut lähes kuukausi aikaa prepata. Aihekin olisi ollut kohtuullisen helppoa kuntajargonia, ei mitään turhan teknistä. Yleensä ammatinharjoittaja kieltäytyy tarjolla olevista vähistä töistä vain aikataulullista syistä. Työtarjous muotoillaankin usein, että "Ehtisitkö tulemaan tulkkaamaan paikkaan X ajankohtana Y?" eikä että "Haluatko tulla tulkkaamaan?". Jos tarkkoja ollaan, en olisi ehkä edes saanut päivätyöstäni koko tarvittavaa viikkoa vapaaksi... Tai ehkä olisinkin.

Tunnen itseni huijariksi, koska olen saanut tulkkikoulutuksen, väitän itseäni avoimeksi tulkiksi ja sitten kuitenkin kieltäydyn kaikista toimeksiannoista. Onko minulla velvollisuus hyödyntää saamaani (ilmaista) koulutusta kyseisen ammatin harjoittamiseen? Tosiasiallinen syy tulkkaustehtävien karttamiseen on kai se, etten halua enää tehdä sitä. Tulkin työ on stereotyyppisesti ajateltuna matkustelua, tärkeiden ihmisten kommunikaatioväylänä olemista ja muuta hehkeää ja ihmeellistä. Tähänkin tarjottuun tehtävään olisi kuulunut toimeksiantajan maksamat hotelliyöpymiset ja varmaan ties minkälaiset lounas- ja illalliskestit, jänniä vierailukohteita ja kaupunkiesittelyä. Joku olisi varmasti ollut aivan innoissaan tällaisesta tilaisuudesta. Minua taas alkoi ahdistaa juuri tuo vieraassa paikassa oleminen kellon ympäri poissa kotoa sekä erityisesti vieraiden ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Asenteeni taitaa olla aika huono lähtökohta tulkin uralle.

Mikä sitten motivoi minua tulkin työhön, jos se on mielestäni niin vaativaa ja ahdistavaa? Mikä saa minut pitämään kiinni niin vahvasti tulkki-identiteetistä? Varmaankin palkkataso ja ammattistatus. Laskeskelin, että vajaan viikon keikasta voisi hyvin pyytää lähes tämänhetkisen kuukausipalkkani verran palkkiota (+yöpymis- ja matkustuskulut). Se ei kuitenkaan oikein riitä minulle vastineeksi siitä, että käyttäisin ammattitaitoani minulle täysin tuntemattomien ihmisten kanssakäymiseen aiheesta, josta minulla ei varsinaisesti ole kokemusta tai minkäänlaista intohimoa. Voi olla, että olen liian tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Ehkä sitten tulen toisiin aatoksiin joskus, kun haluan taas haastaa itseäni tai kaivaa itseni arjen yläpuolelle.