Hiljaiseloa töissä

Nyt lokakuussa otin pitkästä pitkästä aikaa koko kuukaudelle kaikki mahdolliset työtunnit ilman palkattomia vapaita tai lyhennettyjä työpäiviä. Yllättävän kevyesti ovat viisipäiväiset työviikot menneet, mistä lie kiittäminen thainyrkkeilyä. Arkipäivät kun ovat selviytymistä maanantaista perjantaihin ja torstain treenien jälkeen voi jo huokaista helpotuksesta. Työ itsessään on edelleen miellyttävää joitain puuduttavia hetkiä lukuun ottamatta, mutta täysipäiväisyys on kuitenkin ruvennut nakertamaan jälleen henkistä tasapainoani.

Olen huomannut itsessäni merkittävän muutoksen aiempaan verrattuna. Muistaakseni vielä viime talvena saatoin ajatella, että työpaikallamme on ihan kivoja tyyppejä. Nykyään olen yhä useammin kireällä mielialalla, en pyydä keneltäkään apua epäselvien sanelupätkien selvittämiseen, enkä jaksa puhua kenenkään kanssa. Erityisesti kesällä ja yhä edelleenkin mieltäni painavat työtä suuremmat asiat, ja nyt syksyllä pari työpaikan mukavinta tyyppiä lopetti työsuhteensa. Jäljelle jääneiden kollegoiden jutut yksinkertaisesti kyllästyttävät ja välillä raivostuttavat minua. Oman mielenterveyteni ja senkin vuoksi, etten loukkaisi ketään töykeillä kommenteillani, olen ruvennut tähtäämään taukoni niin, etten joutuisi muiden kanssa samaan aikaan taukotilaan. Herkimmät työkaverit pitävät minua varmaankin jo ylimielisen vetäytyvänä, mutta siinä he ovat aivan oikeassa: käyn töissä vain työn tähden enkä seurustellakseni tyhjäpäiden kanssa.

Lisäksi työtehtävissä on ollut jo jonkin aikaa melko hiljaista ja työpäivän aikana joutuu kehittelemään kaikenlaista sijaistoimintaa, jotta pysyy edes hereillä. Väsymys on välillä aivan järjetön. Olen lisännyt työpäivän rutiineihin iltapäivän venyttelyhetkeni oheen aamupäivän venyttelyn, enkä todellakaan pidä kiirettä päivän lehden lukemisessa.

Alkukuusta tapahtui sentään jotain tätäkin pientä uneliasta yhteisöä herättelevä tapahtuma, kun tiimissämme aloitti uusi henkilö. Nyt syksyllä useampi tyttö oli lopettanut ja resurssivajetta oli ehtinyt syntyä jo pidemmän aikaa. Tilalle tuli täyttä työviikkoa tekevä poika, joka on vähemmän yllätyksellisesti koulutukseltaan myös kääntäjä. Hetken tunsin jopa vilpitöntä iloa kääntäjäkollegan puolesta, että hän on päässyt kotikaupungissaan kohtuullisen mielenkiintoiseen ja työllistävään ammattiin. Samalla olen päässyt toisella korvalla ja silmällä seurailemaan sivusta, kuinka työhön sopeutuminen ja uusien asioiden opettelu etenikään - omasta perehtymiskaudestani onkin kohta jo kaksi kokonaista vuotta!

Kääntäjistä puheen ollen käännöstöiden osalta on omallakin tontillani ollut hyvin hiljaista viimeiset... noh, pitkään. Jostain kumman syystä vuosi sitten alkanut ison verkkokaupan käännöstyöprojektikin on soitellut hiljaisia säveliä kesän jälkeen. Sieltä ei ole tullut minkäänlaista viestiä projektin etenemisestä eikä käännösalustaan ole voinut kirjautua moneen kuukauteen. Kyselin teknisistä ongelmista vielä alkukesästä, mutta kun toistuvista lupailuista huolimatta käännösalusta ei vieläkään ole käytössä, en jaksa enää huudella perään. Rahat olen saanut ulos eli he eivät ole minulle mitään velkaa, joten en ole erityisen huolissaan heidän touhuistaan.