Muutama viikko sitten kannustin thainyrkkeilytunnilla oman potkuvuoroni jälkeen treenipariani sanomalla,
että hänelläkin on nyt lupa hengästyä, koska minäkin hengästyin. Siihen hän puuskutti naama jo valmiiksi punaisena, että "no onhan sulla niin paljon parempi kunto,
kun sä juokset"... Totta on, että minulla on
parempi kunto kuin parillani, joka myöntää olevansa täysin liikkumaton ja lisäksi (ex-)tupakoija.
Faktaa on kuitenkin myös se, että juoksua olen harrastanut nyt vasta
noin puolitoista vuotta. Luulin olevani kohtuullisen hyväkuntoinen jo
ennen juoksemisen aloittamista, mutta eron entiseen
huomaa selkeästi. Juoksu- ja yleiskunnon kohentumisen ohella
juoksuharrastaminen on tuonut monenlaisia muitakin etuja elämäni.
Muihin liikuntaharrastuksiini nähden juoksemisessa ylivoimaisesti parasta on oman kehityksen näkyminen, sillä tulokset
ovat helposti vertailtavissa. Muutos oli merkittävä jo ensimmäisten
kuukausien jälkeen, ensimmäisen kesän aikana. Laji on perustekniikaltaan niin helppo, että erilaisia treenikertoja on aloittelijankin
helppo verrata toisiinsa: nopea / hidas, pitkä
/ lyhyt, intervalli / tasatahtinen, kun esimerkiksi aerobicissa on liikaa
vaihtuvia tekijöitä ja tunnit keskenään hyvin eritasoisia riippuen jo
ohjaajasta, askelsarjasta, omasta fiiliksestä. Juoksunopeuteni ei ole edelleenkään
kasvanut järin kummoiseksi, mutta juoksupätkien
välillä kävelen aina vain entistä vähemmän ja pitkistäkin lenkeistä palautuminen on
nopeutunut. Sykkeetkin pysyvät paremmin aisoissa. (Paino ei tosin ole pudonnut kiloakaan, eikä strategisista paikoista ole kadonnut senttejä...)
Merkittävä aerobisen kunnon kasvu näkyy siinä, että muu
raskas tekeminen kuten hiihtäminen on aiempaa helpompaa (aiemmin 8 km
hiihto oli urakka, viime talvena peruslenkit hiihtäen olivat yli 15 km
mittaisia!) ja aerobic-tunnit eivät tunnu juuri missään. Kunnon
kohenemisen ansiosta muut lajit tuntuvat jälleen mukavalta vaihtelulta, suorastaan palauttavilta.
Mikään muu laji ei myöskään aiheuta niin suurta rasitusta jaloille kuin
juokseminen. Esimerkiksi uinti on jälleen nautinnollista ja niin
ihanan kevyttä, osaksi siksi että jaloissani on enemmän
voimaa, osaksi siksi että siinä kädet tekevät suurimman työn ja jalat vain roikkuvat perässä. Pitkätkin
kävelylenkit tuntuvat juhlahetkiltä, kun ne eivät rasita polvia tai
keuhkoja.
Varsinaisen juoksemisen lisäksi juoksuharrastuneisuus näkyy myös
muunlaisena liikkumisen ja olemisen helppoutena. Huomasin esimerkiksi kesällä mökillä käydessämme, että hyppelehdin,
ravasin ja loikin joka paikkaan. Kotona ja työpaikalla loikin portaat
monta porrasta kerrallaan, ja jos kehtaisin, mieleni tekisi ravata pitkät käytävät juoksemalla. Kaupassa etenen hyllyvälit
mieluiten pitkillä loikilla tai ripeillä hyppylyillä. Pienet pyrähdykset eivät ehdi hengästyttää mutta nostavat aavistuksen sykettä. Miksi kävellä,
kun jaksaa juosta!
Fyysisen hyvänolon tunteen lisäksi henkinen puoleni tuntuu jotenkin kehittyneen juoksemisen myötä. Säännöllinen ja tavoitteellinen juokseminen on pakottanut oman olon jatkuvaan kuulosteluun ja tietynlaiseen itsetietoisuuteen. Mietin jatkuvasti, miten keho reagoi treeniin, sattuuko jonnekin, mikä fiilis on ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen. Siten olen myös tajunnut lisää kehonhuollon tärkeydestä ja itsestä huolehtimisesta. Sanotaan, että juokseminen jo itsessään on meditatiivista, mutta paras fiilis minulla syntyy juoksua edeltävästi ja sen jälkeen. Se on eräänlaista itsensä voittamista, joka tuo itsevarmuutta ja henkistä ylivoimaa niitä kohtaan, jotka eivät juokse. Samalla on jossain määrin syntynyt eräänlainen Juoksijan identiteetti ja tunnen olevani yksi niistä, jotka vetävät lenkkarit ja juoksutrikoot jalkaan säästä ja vuodenajasta riippumatta ja painelevat pitkin maita ja mantuja. Voin ajatella
olevani urheilija - tai ainakin tosimielessä liikenteessä oleva kuntoilija. Juoksu on ihan oma
harrastukseni, jota minun ei tarvitse jakaa kenenkään
kanssa, jos en niin itse halua.
Kuntoilun yhdistäminen arkielämään on myös selkeytynyt huomattavasti, kun mukaan on tullut
tavoitteellisuutta, järjestelmällisyyttä ja tarkkaa
aikataulutusta. Aiemminkin pyrin kyllä liikkumaan mahdollisimman usein, mutta treenaamisessa ei tuntunut olevan häntää eikä päätä. Juoksijana olen vapaa harrastamaan lajiani ilman muiden asettamia aikatauluja tai tavoitteita, mutta kolikon toinen puoli on se, että samalla harrastus vaatii itsenäisyyttä ja itsekuria, sillä kukaan ei todellakaan tule käskemään lähtemään lenkille. Erilaisten reittimahdollisuuksien ja oman aikataulun
säätäminen on kuitenkin kasvattanut luovuutta ja elämänhallinnan tunnetta. Lisäksi pitkäkestoinen urheilusuoritus vaatii kärsivällisyyttä ja luottoa
siihen, että jaksaa tehdä suorituksen loppuun. On osattava hillitä
itseään alussa, että jaksaa kotiin asti. Kärsivällisyyteni ja itseluottamukseni onkin
kasvanut myös muilla elämänaloilla. Kärsivällisyyttä kasvatetaan niin
pitkillä lenkeillä, lepopäivien vietossa sekä palauttelun muodossa: asiat on maltettava tehdä silloin kun on niiden aika.
Juoksuharrastuksessa ei riitä, että käy vain juoksemassa, vaan on myös huolehdittava ruokavaliosta
sekä lihaskunnosta ja venyttelystä, levosta puhumattakaan. Ruokavalioni ei ehkä ole enää erityisesti kehittynyt, mutta olen tullut sallivammaksi ruoan ja
itseni suhteen; juokseminen kuluttaa niin paljon energiaa, että turhaan
enää poden huonoa itsetuntoa, jos syön paljon tai jopa herkuttelen
välillä. Venyttelyn tarpeen lisääntyminen näkyy myös työpaikalla,
jolloin juoksun
kireyttämien lihasten venyttely auttaa myös tauottamaan pitkää
istumista. Istumista saan vältettyä kätevästi, kun venyttelen illalla
TV:n ääressä - siinä pysyy kroppa muutenkin vetreänä kuin
vain jalkojen osalta. Tuntuu kuin ryhtini olisi parantunut, vaikkei se
koskaan huono ole ollutkaan. Myös käsivarret ja keskivartalo ovat
hyötyneet juoksemisesta. Kun aerobinen kunto ja periaatteessa
myös jalat tulevat treenatuiksi lenkillä, voi käsiin ja keskivartaloon
keskittyä hyvällä omallatunnolla kotona ja thainyrkkeilyssä.
Juoksussa mahtavaa on myös se, että se on selkeä kesälaji,
jota minulla ei aiemmin ole
ollutkaan. Aiemmin liikkumiseni oli hyvin talvipainotteista, kun
jumppaseuran kausi kesti syyskuusta toukokuuhun ja uimahallissakaan ei huvittanut käydä kesällä. Juoksua voi kesän
huippukelien lisäksi käytännössä harrastaa läpi koko vuoden. Erilaiset
kevät- ja syyssäät tuovat vain mukavaa vaihtelua. Samalla pääsee
seuraamaan kevään ja syksyn etenemistä raittiissa ulkoilmassa, mikä
auttaa havainnoimaan
ajankulua ja elämään hetkessä. Juoksun avulla olen päässyt
eroon iänikuisista jumpista, joista ei
loppujen lopuksi tainnut olla hirveästi hyötyä. Juoksemaan voi lähteä
milloin haluaa ja sen voi tehdä omaan tahtiin - juoksen jos siltä
tuntuu, ja
useimmiten siltä tuntuu.
Vaikka juoksuharrastusta voi suorittaa hyvin vähäisillä varustuksilla, on siihen käytännön syistä kuitenkin satsattava hieman rahallisestikin, mutta vain juuri sen verran mikä omalle kukkarolle sopii. Lajin ulkoilma-alttius aiheuttaa tietenkin sen, että juoksijalla on oltava suhteellisen asianmukaiset varusteet erilaisiin sääolosuhteisiin. Ilolla olen kuitenkin ottanut tämänkin vastaan, sillä kerrankin olen päässyt hieman hifistelemään ja panostamaan itseeni ja omaan hyvinvointiini elikkäs ostelemaan kivoja treenikamppeita. Lenkkareita on alkanut siunaantua useampia, samoin juoksutakkeja ja -housuja. En osta hetken mielijohteesta kaikkia kivannäköisiä härpäkkeitä, mutta ainakin olen päässyt tutustumaan uuteen maailmaan. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla vimpan päälle, vaan joskus juoksemaan on vaan kivempi lähteä vanhoissa verkkareissa ja nuhruisessa
hupparissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti