Suruaika

Alkushokin tuoma viha ja pettymys eivät haihdu aivan hetkessä, mutta mukaan on jo ensimmäisistä irtisanomisuutisen jälkeisistä hetkistä lähtien tullut yhä enemmän myös menetyksen ja surun tunteita. Heti ensimmäisen ilmoitusluonteisen kokouksen jälkeen oli hyvin mielenkiintoinen tunne palata takaisin työpisteelle jatkamaan työpäivää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. On vaikea ajatus työstettäväksi, ettei tätä työtä saisi enää tehdä - ainakaan samoilla ehdoilla, samassa paikassa ja samalla porukalla. Tammikuussa tulee juuri tasan kaksi vuotta täyteen työsuhdettani tässä paikassa ja siihen on mahtunut yllättävän paljon kaikenlaisia muistoja, jotka nyt ryöpsähtelevät muistin syövereistä. Voin todeta viihtyneeni täällä, tässä porukassa, tehden tätä työtä.

Jokainen pimeä ja valoisa, lämmin ja kylmä aamu tai aamupäivä, kun olen pyöräillyt töihin aluksi lyhyemmän matkan ja nyt puolitoista vuotta joen yli hieman pidemmältä, saa aivan erilaisen merkityksen. Tähänkö ne työpaikkapyöräilyt loppuvat? Eikö kohta tarvitse enää tehdä joka ilta eväitä seuraavalle työpäivälle? Miten käy liikuntarutiinieni? Kuulenko enää tuttujen lääkärien ääntä? Vaikka luotan tulevaan, on äärimmäisen uuvuttavaa ryhtyä jälleen hakemaan töitä ja myymään itseään hyvänä työntekijänä. Uudessa mahdollisessa työpaikassa on jälleen uudet käytännöt, uudet naamat ja ehkä uudet työt ja ohjelmistot. Uuden opettelu ei ole vaikeaa eikä missään nimessä turhaa, mutta se on raskasta ja turhauttavaa.

Irtisanomisaika on suruaikaa. Sen tehtävänä on valmistaa irtisanottu työntekijä luopumaan työhön liittyvistä henkisistä ja fyysisistä siteistä. Silloin on toivon mukaan aikaa pohtia tulevaisuuden vaihtoehtoja. Niitä kuitenkin on useampia. Mitä tästä eteenpäin? Töiden loppumista odotellessa vanhaa työtä jaksaa omista murheista huolimatta edelleen tehdä, kun ajattelee tekevänsä palvelua viattomille ihmisille. Omaa tilannetta on turha purkaa lääkäreihin ja varsinkaan potilaisiin, jotka eivät mitenkään voi vaikuttaa asiaan eivätkä edes tiedä, että meiltä työt pian loppuvat. Elämä jatkuu eikä työ lopu mihinkään.