Juuri kun omista henkilökohtaisista kriiseistä on jotenkuten
pääsemässä yli ja hetken päässyt rauhoittuman, niin eikös juuri sillon
iske sellainen pommi, johon ei itse voi mitenkään vaikuttaa. Kun vielä
viikonloppuna suunnittelin alkuvuoden työvuoroja, hiihtolomaa,
haaveilin jo kesästä, niin nyt se kaikki on minulta viety. Sydän
nytkähti paikaltaan tiistai-iltapäivänä, kun yllättäen tuli kutsu
"tilannekatsauspalaveriin". Työkavereiden kanssa ehdimme jo vitsailla, niin
kuin olemme vitsailleet monta kertaa aiemminkin, että
nyt tulee lähtö. Tällä kertaa vitsistä tuli kuitenkin totta. Koko sanelunpurkuyksikköämme odottaa lopettaminen heti alkuvuodesta.
En voi vaikuttaa töiden loppumiseen ja irtisanomiseen, mutta voin
vaikuttaa siihen, miten suhtaudun siihen. Minä otin tämänkin uutisen
vastaan, niin kuin monet muutkin asiat elämässä, aluksi hyvin itsevarmasti
ja omahyväisesti. "Eihän minulla ole mitään menetettävää,
minä pärjään kyllä". Mutta iltaa kohden, todellisuuden iskiessä
tajuntaan, tunsin, kuinka kesältä tutut paniikinomaiset ajatuksenkulut
alkoivat jännittää kroppaa, vetivät energiatason nollaan ja salpasivat
hengityksen. Tajusin, että vakituisessa työsuhteessani
on ollut kiinni paljon muutakin kuin raha.
Mikään ei ole elämässä varmaa enkä usko, että minkään on
tarkoituskaan olla jatkuvaa. Muutos on hyvästä ja värikkäät käänteet
tekevät elämästä rikkaan. Tarkoituksenani ei ollut olla töissä samassa
paikassa montaa vuotta, mutta kyllä se silti sapettaa, kun
joutuu lähtemään toisen käskystä. Kivempihan se olisi lähteä omasta
aloitteesta silloin, kun se itselle parhaiten sopii - ja mielellään ovet paukkuen.
Päällimmäisenä tunteena itselläni on melko selkeästi pettymys työnantajaa kohtaan. En syyllistä taloudellista voittoa tavoittelevaa
yritysmaailmaa, enkä kaipaa minkään tahon sympatiaa työttömäksi jääviä
ihmiskohtaloita kohtaan. Kaupankäynnissä ei
pärjätä säälillä. Mutta siltikään myötätuntoni ei riitä työnantajamme
yritystoiminnan ymmärtämiseen. Koska en voinut rivityöläisenä olla
päättämässä oman työni myymisestä laajemmalle asiakaskunnalle, voin vain kirota mielessäni niitä,
joilla olisi ollut valtaa estää tämäkin irtisanomisruljanssi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti