Blogissa on ollut hiljaista, kun olen keskittynyt työn ja elämän pohtimisen sijaan työn tekemiseen. Kesän jälkeen en ole juurikaan pitänyt vapaapäiviä paitsi yhden pitkän viikonlopun syyskuun alussa. Viikot ovat menneet omalla painollaan merkkejä kerätessä. Lisäksi olen tehnyt muutamia käännöksiä. Tavallisen sanelunpurkuahertamisen ohella olen joutunut (päässyt) myös siirtämään omaa tietotaitoani ohjeiden ja opastuksen muodossa eteenpäin.
Näin rutinoituneessa työssä on ihan kehittävää joutua pysähtymään välillä miettimään, miten ja miksi tekee jonkin asian. Parhaiten pysähtyminen tapahtuu, kun joutuu selittämään jollekin toiselle työntekijälle (vieläpä etänä vain pikaviestiohjelmaa hyödyntäen!), miten joku ohjelma avataan, mistä sanelut löytyvät ja mitähän joku lääkäri mahtaisi jossain kohtaa mökeltää. Jo aikaisemmin syksyllä laadin kirjalliset ja kuvalliset ohjeet patologian yksikössä käytettävästä ohjelmasta, ja nyt myöhemmin opastin sitten kädestä pitäen toisen työntekijän tuon yksikön pariin. Nämä opastushommat menevät tietenkin tuntipalkalla, joka ei kuitenkaan ole kovin kummoinen, joten mielellään en sillä palkalla kovin kauaa tuon tasoista työtä tekisi.
Kun on tehnyt pitkään samaa työtä, helposti lopulta unohtaa, miksi alun perinkään valitsi jonkin tavan tehdä jokin asia. Tästä esimerkkinä ovat jotkut sanojen kirjoitusmuodot, joihin ei vain ole mitään yhtä ja oikeaa vaihtoehtoa. Olen nähnyt paljon vaivaa selvittääkseni jonkun asian, jonka sitten sisäistän ja siinä sitten pysyn. Lisäksi jotkut työnteon muodot, kuten missä järjestyksessä asiat tekee, vaihtelevat ihmiseltä toiselle, joten niitä on hieman vaikea ja turhakin opettaa. Mieluummin jätän asiat opastettavan itsensä ratkottavaksi kuin tarjoan valmiita toimintatapoja, sillä kaikki tavat eivät vain toimi kaikilla. Samoin en viitsi opettaa koko suomen kielen kielioppia ja kaikkia mahdollisia välimerkkisääntöjä muille, mikäli he eivät niitä jo riittävästi osaa, riittää että itse ne hallitsen.
Näistä samoista syistä en koskaan ole päätynyt opettajaksikaan. Monestihan kielten opiskelijoiden oletetaan ryhtyvän opettajiksi, mutta minulle se ammatti on aina ollut täysin ulkona vaihtoehdoista. En siihen halua enkä varmaan oikein soveltuisikaan. Minulle on paljon antoisampaa hyödyntää omaa tietotaitoani oman palkkapussini kerryttämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti