Sivut

lauantai 7. marraskuuta 2015

Season 2 - Uusi seura

Thainyrkkeilyharrastukseni on jatkunut kesän omaehtoisten treenien jälkeen nyt entistäkin intensiivisemmin, vaikka voimia ja motivaatiota on kysytty. Hiljalleen sitä alkaa taas löytyä. Kesän aikana pidimme treenaamisesta vain yksittäisiä viikkoja taukoa ja innolla odotimme jo syksyn treenikauden alkua. Syyskuun puolessa välissä aloitimme treenikaverini kanssa toisessa paikallisessa kamppailu-urheiluseurassa treenaamisen. Olin käynyt männätalvena kokeilemassa yhden treenikerran heidän tykönään, joten tiesin, missä hyvin varusteltu sali sijaitsi ja että siellä on paljon motivoinutta porukkaa sekä asiallinen valmennus.

Suurempia yllätyksiä ei siis seuran vaihdon jälkeen ole ilmaantunut, mitä nyt ehkä 1.5 tunnin treenien rankkuus. Ekoilla viikoilla jätin parit treenit välistäkin, kun tuntui, ettei vaan jaksanut eikä kerennyt palautua edellisistä treeneistä. Nyt siihen alkaa jo tottua, kun muistaa hieman hiimailla tunnin aikana eikä vedä koko ajan naama punaisena. Treenit alkavat yleensä aina samaan malliin 6 minuutin naruhyppelyllä, sen päälle varjonyrkkeilyä tai jotain lämmittelytemppuilua. Sitten yleensä vedetään jotain tekniikkaeriä joko tyynyihin tai hanskoihin. Lopuksi on usein sparrattu, viime aikoina jopa suurin osa tunnista. Joskus ehditään tehdä hieman lihaskuntoakin, mutta aika harvoin aikaa jää venyttelyihin ja jäähdyttelyyn.

On ollut hauska tutustua uusiin naamoihin, sillä monet salilla käyvät ovat vakionaamoja ja käyvät treeneissä säännöllisesti. Taitavia tyttöjäkin on ihan kiitettävä määrä. Uutena naamana on ollut helppo solahtaa jo pitkään samalla salilla treenanneiden joukkoon, enkä ole ollut teknisestikään mitenkään huonoimmasta päästä. Ihmisiin tutustuminen vie tietenkin aikaa, kun tunnilla ei ehdi eikä ole tarkoituskaan sillä tavalla päästä kovin läheisiin väleihin. Mielestäni on kuitenkin mukavampi treenata ja varsinkin sparrata ihmisten kanssa, joiden kanssa tulee edes jotenkin juttuun ja tietää vaikkapa nimen. On outoa mättää turpaan ja potkia ihmisiä, joille ei ole ikinä edes puhunut. Toiset vain tuntuvat ajattelevan hieman toisin - tunnen itseni vähän hölmöksi, kun yritän heittää jotain läppää joka välissä enkä saa joskus vastaukseksi kuin hölmistyneitä ilmeitä. Ovatko juttuni vain huonoja vai eivätkö ihmiset vain ole tottuneet moiseen rentouteen?

Koska seuran ohjaajat ovat minulle uusia tuttavuuksia, on joskus inhottavaa lähteä treeneihin, kun ei tiedä mitä on tiedossa. Joskus treenit ovat olleet niin rankat että esim. käteni ovat olleet kipeät monta päivää. Usein tulee myös mustelmia, naarmuja jne. Tämähän ei tietenkään ole minulle mitään uutta, mutta ei kai treenaamisen pidä olla ihan niin rankkaa, että joutuu pitämään sairauslomaa sitten viikon? Stressaan treenejä hieman vieläkin, mutta se alkaa jo helpottaa. On rankasta treenaamisesta ollut hyötyäkin: kuntoni on taas kohoamaan päin, esim. juoksu sujuu tosi hyvällä rytmillä ja olenpa tuota jotain uutta tekniikkaakin oppinut! Thainyrkkeilyssä alkaa vihdoin olla jotain tolkkua eikä se ole enää silmitöntä räiskimistä. Tunneilla on usein hyvä fiilis, hauskaa ja kotiin tullessa tunnen itseni vahvaksi ja kauniiksi, vaikka jalat ovat mustelmilla ja tukka silmillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti