Sivut

tiistai 9. helmikuuta 2016

1-vuotispäivä

Viime viikolla tuli täyteen kokonainen vuosi uudella työnantajallani. Tämä ei sinänsä herätä järin suuria tunteita, vaikka onkin merkittävä asia. Kun työsuhde on jatkunut yli vuoden, alkaa kertyä kesälomaakin ihan eri tavalla ja tuntee olevansa kiinteä osa työyhteisöä.

Jos loppui edellinen työsuhteeni hieman ikävissä merkeissä YT-neuvotteluihin, niin tämän työpaikan yllä tummia pilviä vasta seilaileekin. Vähän väliä tulee työnantajapuolelta huonoja uutisia, jotka jos nyt eivät suoraan huononna työoloja niin ainakin tekevät epävarman olon ja laskevat motivaatiota. Jotkut työkavereistani ovat muutoksista hieman enemmän herkistyneitä ja varpaillaan, minä pysyn tyytyväisenä niin kauan kuin töitä vain riittää ja niistä maksetaan asiallisesti.

Työ itsessään ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään - samoja hommia olen tehnyt nyt 3 vuotta putkeen, ja hyvin jaksaa. Ei kyllästytä vielä(kään). Niin kauan kuin töitä vain on ja oma terveys säilyy, saan pidettyä yllä myös haluamaani palkkatasoa. Valitettavasti nämä eivät vain ole itsestä riippuvaisia asioita. Suoraan sanottuna minuakin hieman pelottaa, että pääseekö vuoden päästä juhlistamaan 2-vuotispäivää tässä yrityksessä. Se jää nähtäväksi, mutta parhaani yritän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti