Nykytietämyksen perusteella ei ole kovin viisasta internetziossa kovin laajalti omaa työpaikkaansa, pomoaan tai työkavereitaan haukkua tahi edes leikillään vihjaista mitään sellaista, mitä ei työnantajansa silmien luettavaksi halua päästää. Verkkomediaalinen sananvapaus on tuottanut ihmisille irtisanomisia, kun työpaikkaa on liian kärkkäin sanankääntein arvosteltu.
Lähtökohtaisestikin on jo tyhmää olla töissä sellaisessa paikassa, jossa ei selkeästikään viihdy, mutta vielä tyhmempää on kailottaa isoon ääneen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, että duuni on p***aa. Mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta jotkut asiat on parempi pitää vain itsellään tai korkeintaan tarkasti rajatun tuttavapiirin tietoisuudessa.
Minulla ei (onneksi) (toistaiseksi) ole mitään valittamista työstäni, mutta tästäkin huolimatta jätän oman ja muiden turvallisuuden vuoksi mainitsematta yksityiskohtaisia tietoja työpaikkani yritystoiminnasta tai omasta toiminnastani sen sisällä. Periaatteessa olen myös allekirjoittanut salassapitoon velvoittavia, kyllä, useampia, sopimuksia, joiden mukaan en edes saisi turhia huudella. Tämä ei kuitenkaan estä minua kertomasta työarjestani epämääräisillä kiertoilmauksilla, sivulauseissa ja ohimennen mihinkään mitenkään liittymättä.
Kauhean paljon kierrellen kerrottavaa ei vielä (valitettavasti) edes ole, eikä sitä välttämättä kovin paljon koskaan tulekaan, sillä työnkuvani on hyvin rutiininomaista. Koska kyseessä on kuitenkin iso yritys, joka on viime aikoina kasvanut suuresti ja jatkaa yhä laajenemistaan, mielenkiintoisia kuvioita ei voi olla syntymättä, kunhan tässä tarpeeksi kauan mukana roikutaan.
Se on tässä ihan heti ensialkuun sanottava, joskin tietenkin vain ohimennen sivulauseessa, että työpaikallani on lähes ainoastaan kaltaisiani nuoria ihmisiä töissä. Monet näistä kollegoista ovat opiskelijoita, joten tunnen itseni välillä hieman outolinnuksi, kun omat opintoni ovat jo paketissa ja tämä on tällä hetkellä elämäni tärkein täyte. Monet käyvät töissä osa-aikaisina, väsyneinä tietenkin, kun opiskelujen ja työn yhdistäminen ei jätä vuorokauteen montaakaan tuntia levolle ja rentoutumiselle. Onneksi tuollaisia ei tarvitse enää ajatella ja voin täysillä keskittyä siihen, mitä teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti