Olihan se kai odotettavissa, että kun tähän aikaan vuodesta ihmisten ilmoille taas astuu, niin flunssahan siinä iskee. Tämä ensimmäinen kokonainen työviikko on mennyt pärskien, niistäen, pastilleja imeskellen ja lämmintä hörppien. Mutta ei pieni lämpöily minua vielä kotiin saa jäämään. Työkyky ei ole vielä laskenut, ainakaan niin kauan kun korvat eivät mene aivan lukkoon.
Jo ensimmäisestä työpäivästä lähtien olen, varsinkin iltapäivisin, tuntenut myös jonkinasteista päänsärkyä. Väkisin ajatukset ajautuvat siihen, onko työtiloissa mahdollisesti hometta? En ole aiemmin herkistynyt sisäilmaongelmille, joten voihan runsas istuminen, täyskeskittyminen ja näyttöpäätteen pitkällinen tuijottaminenkin aiheuttaa särkyjä. Hartiat eivät kuitenkaan ole olleet erityisen kipeät, joten veren pitäisi kiertää normaalisti päähänkin asti...
Mutta uudesta työstäni siis muutama sananen. Ei se todellakaan kovin paljon eroa kääntämisestä: puran nimittäin lääkärien sanelemia poliklinikkatekstejä. Sormet sauhuavat näppäimistöllä, kirjoitan puhtaaksi itselleni vierasta aihealuetta ja välillä pitäisi muistaa nousta työtuolilta ylös, ettei selkä mene liian jumiin. Ihan tavallista duunia minulle siis.
Ensimmäisten työpäivien aikana on tuntunut, kuin olisin opiskelemassa uutta kieltä. Työ alkoi ns. helpommista aiheista, siis silmä- ja kirurgian poliklinikoista. Aivan kuten joskus opiskeluaikoina, nyt iltaisin työpäivän jälkeen päässä soi kummallisia vierasperäisiä sanoja, joiden merkitystä tai aihealuetta voin vain yrittää muistella, mutta kun en muista. Tromboflebiitti, ekskavaatio, Trendelenburg...
Oppimista tämäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti