Kesän jälkeen olin töissä jollain tasoa jopa innoissani, kun sanelujonossa oli jälleen tuttujen lääkärien saneluita. Joitakin lääkäreitä kun vain on paljon mukavampi kuunnella ja helpompi ymmärtää kuin toisia. Toisaalta ymmärrettävyys ja mukavuus eivät aina kulje käsikynkkää, sillä ymmärrettäväkin puhe voi olla raskasta ja epämiellyttävää kuunnella. Seuraavaksi ajattelinkin hieman esitellä joitakin työssäni havaitsemiani saneluiden piirteitä, jotka olennaisesti vaikuttavat puheen laatuun:
Puhenopeus: Itsestään selvää on, että liian nopeaa puhetta on vaikea ymmärtää saatika ehtiä kirjoittamaan simultaanisesti näppäimistöllä, vaikka olisi kuinka vikkelä sormistaan. Lähes yhtä rasittavaa on kuitenkin kuunnella minuuttitolkulla sanelijaa, joka saa vaivoin saneltua edes yhtä lausetta kun toinen olisi puhunut samassa ajassa jo kokonaisen kappaleen verran. Toki ymmärrettävää on, että lääkärit joutuvat oikeasti myös ajattelemaan sanelemaansa, eikä kaikilta voi vaatia yhtä nopeaa ajatuksenjuoksua. Sitten on myös niitä, jotka selvästi hidastavat puhettaan liioitellusti varta vasten sanelunpurkajaa ajatellen. Liian hitaasti lausutuissa sanoissa painotus voi muuttua, lisäksi joskus lääkäri jopa unohtaa, miten lause on alkanut, jos se uhkaa venyä liian pitkäksi. Vähemmän kuitenkin on niitä lääkäreitä, joiden puhe olisi suorastaan rasittavan hidasta. Joskus törmää myös sanelijoihin, joiden puhe on niin nopeaa, ettei siitä meinaa saada selvää ääninauhan hidastamisellakaan. Sanat ikään kuin sulavat yhteen, mikäli nopeuden lisäksi vielä intonaatiokin on puutteellista ja / tai äänteitä jää kokonaan välistä.
Ääntäminen: Tähän kategoriaan kuuluvat yksittäisten äänteiden lisäksi myös intonaatio ja tauottaminen, sillä ilman näitä puhe olisi vain käsittämätöntä papatusta. Jos yksikin tavu tai äänne ääntyy hieman poikkeavasti, on vaarana, että jotain oleellista jää kirjoittamatta tai koko lause saa täysin eri merkityksen. Esimerkiksi suomen kielen sana "ei" on kovin kovin lyhyt mutta sitäkin merkityksellisempi, lisäksi sillä on lääkäreiden suussa tapana sulaa kiinni kaikkeen ympärillä olevaan. Onhan sillä nyt suuri merkitys, onko potilaalla vielä käytössä se ja se lääke vai ei tai onko potilaalla ollut pahoinvointia vai ei. Niinpä ymmärrän hyvin myös niitä lääkäreitä, jotka liioitellun voimakkaasti painottavat sanomaansa kuvitellen, että se helpottaa ymmärtämistä. Totuus kuitenkin on, että suomalainen ymmärtää suomea parhaiten silloin, kun se lausutaan "normaalisti" eli hiukan monotonisesti mutta kuin tasaisesti. Jos puhettaan kuitenkin haluaa painottaa, se pitäisi siis tehdä oikein.
Puheviat: Monilla ihmisillä, siis myös lääkäreillä, on puheessa kuitenkin sellaisia synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka voivat hyvistä aikeista huolimatta vaikeuttaa ymmärtämistä. Pahakaan R- tai S-vika ei kuitenkaan estä työntekoa, kunhan aihepiiri on tuttu ja lääkärin puhetavan oppii tuntemaan. Aina ei voi kuitenkaan voi sanelunpurkajakaan tietää, tarkoittaako R-vikainen L:ää vai R:ää...
Vieraskielisyys: Lääkärit ovat keskimääräistä suomalaista pidempään istuneet koulun penkillä, lukeneet paljon vieraskielistä tekstiä ja mahdollisesti oleskelleet myös ulkomailla. Heidän vieraiden kielen hallinnastaan on kuitenkin vaikea ottaa selvää pelkkien saneluiden perusteella. Vaikka teksti vilisisikin englanninkielisiä termejä, useimmat lääkärit lausuvat ne kovin suomalaisittain. Tämä on toimiva ratkaisu, sillä on varmempaa lausua reilusti suomalaisittain kuin lähteä revittelemään (väärin) vieraalla kielellä. Kinkkisiä kohtia helpottamaan jotkut lääkärit tajuavat myös tavuttaa joitain vieraita sanoja, ja uskomatonta kyllä, tässäkin voidaan mennä metsään, kun lääkäri saneleekin sanan väärin... Niin kuin olen jo aiemmin todennut, myös äidinkieleltään ei-suomalaiset lääkärit ovat oma haasteensa kerrassaan, mutta välillä myös suomen kielen eri murteet pääsevät yllättämään. Yllättävää esiintyy lähinnä erikoisten sanojen muodossa, sillä lääkärit puhuvat muuten hyvin pitkälti yleiskieltä.
Ammattislangi: Tekstin puhtaaksi kirjoittajan ei työnsä suorittamiseksi todellakaan tarvitse tietää, mitä mitkäkin lyhenteet tarkoittavat, mutta usein varsinkin toistuvasti esiintyvät lääkärien lempilyhenteet vain hutaistaan nopeasti muun sanelun lomaan, joten kyllä ne käytännössä on hyvä tietää, ettei niitä tarvitse joka kerta tarkistaa erikseen. Joskus on esimerkiksi vaikea erottaa, sanooko lääkäri lyhenteeseen pehmeän vai kovan peen, M:n vai N:n. Lääkärien ammattikielessä on muutenkin paljon sellaista, mikä pitää vain tietää. Olenkin esimerkiksi oppinut, että "jiikoovee" eli "jkv" tarkoittaa "jonkin verran" ja että lääkkeen nimen annosteluohjeet annetaan muodossa "salatsyopyriini viissataa ämgee kaks kertaa kaks" = "Salazopyrin 500 mg 2 x 2".
Välimerkit, kielioppi: Lääkäreiden saneluissa on yleistä, että lääkäri sanelee tekstinsä jo valmiiksi tekstimuotoon, mikä tarkoittaa sitä, että siihen sanellaan myös pilkut, pisteet ja muut välimerkit. Se tarkoittaa myös sitä, että sanellut lauseet yleensä ovat kokonaisia lauseita kaikkine vaadittuine lauseenjäsenineen eli verbeineen, subjekteineen ja objekteineen. Jaksan yhä edelleen ihmetellä ja ihastella erästä oman alansa huippuasiantuntijaa, jonka lauseet tuntuvat jatkuvan ja jatkuvan ja kuitenkin ne loppuvat aina täydellisinä ja virheettöminä. Melko usein lääkärit kuitenkin käyttävät pilkkua hieman väärin eli jättävät sen pois sieltä, minne se kuuluu, ja lisäilevät niitä sinne, missä niitä ei tarvittaisi. Usein pilkku on toimii kuitenkin enemmän tyylikeinona kuin varsinaisten kieliopin sääntöjen mukaan.
Tyyli: Tästä aiheesta ei voi paljon sanoa tai sitten voisi jaaritella monen monituista asiaa. Päädynkin vain toteamaan, että niin kuin puhetavoissa niin myös tyyleissä löytyy. Jokaisella lääkärillä on oma tyylinsä käsitellä asiaa: toiset hieman tiivistäemmin, toisen suoremmin, toisen kaarrellen... Yksi pyrkii aina käyttämään latinalaista termiä, toinen hieman useammin suomea. Yhdellä on lauseissa verbejä, jollain toisella taas vain harvoin - eräskin lääkäri sanelee kuin sähkösanomaa olisi laatimassa.
Ulkoiset tekijät: Hyvästäkin puhujasta on mahdotonta ottaa selvää, jos tämä ei osaa käyttää sanelulaitteistoa oikein, on valinnut meluisan sanelupaikan tai jos ei ole muistanut ottaa purkkaa suustaan, röyhtäilee, haukottelee ja yskii sanelun aikana. Joskus tekniikka vain ei toimi ja sanojen loput ja alut katoavat mystisesti laitteiston "syöminä". Taustahälyyn lääkäri kuitenkin voi vaikuttaa ihan itsekin sekä siihen, ettei syö puheen aikana. Ja haukottelu muuten tarttuu myös sähköisesti!
Korjaaminen: Kaiken saa sössiä ja korjaaminen on sallittua! Mutta korjauksiakin tehdessä on muistettava, ettei "konekirjoittajatar" voi tietää, mitä pitää korjata. Korjauspyyntöjen onkin syytä olla selkeitä ja yksiselitteisiä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti