(Työ)suhteen vuosipäivä

Minä ja "uusi" työpaikkani olemme olleet erottamattomat nyt aika tarkallaan tasan vuoden. Se ei ollut ihastusta ensisilmäyksellä, mutta jo heti alusta alkaen tunsin, että tässä on jotain erityistä - enhän muuten olisi edes hakenut tätä työpaikkaa. Vaikka vaatimukseni työn suhteen olivat melko korkealla, vakituisen työpaikan edut olivat kuitenkin houkuttelevat enkä voinut jättää tilaisuuttani käyttämättä. Aluksi epäilin hakea tätä työtä, sillä työtehtävät eivät ehkä vastanneet täysin koulutustani eikä palkkakaan kuulostanut erityisen hehkeältä, mutta varma tasainen kuukausipalkka toisi tukea ja turvaa elämääni. Huomasin kuitenkin nopeasti, että minullakin oli paljon annettavaa tälle työpaikalle ja meitä kahta yhdisti yllättävän moni asia.

Tammikuun puolessa välin 2013 allekirjoitin työsopimuksen ja sen jälkeen työsuhde on jatkunut tasaisesti viikosta ja kuukaudesta toiseen. Ensimmäiset viikot olivat tietenkin melkoista alkuhuumaa, kun piti totutella sekä uuteen työnkuvaan että uuteen elämäntilanteeseen eli säännölliseen päivärytmiin. Arki sujui mutkattomasti heti alusta alkaen eikä suurempia ristiriitoja ole ollut sen jälkeenkään.

Tuntuvin merkitys työssä käymisellä on ollut tietenkin henkilökohtaiseen talouteeni. Yleisesti ottaen työn yksi tärkeimmistä tarkoituksista on tarjota taloudellista turvaa työntekijälle. Työsuhteessa ei kannata pysyä, jos siltä ei saa riittävää elantoa. En katso työpaikkaani kuitenkaan pelkkä raha mielessäni, vaikka onhan se ihan kiva plussa. Toisaalta palkka on ehkä ainut asia, joka aiheuttaa ajoittain kismaa välillämme. Tuntuu, ettei sitä ole tarpeeksi, vaikka aivan hyvin se on tähän asti riittänyt. Koska nykymaailmassa kaikki on mahdollista ja valinnanvaraa riittää, voi olla, että palkka-asia voi koitua tulevaisuudessa meidän kahden lopulliseksi erottajaksi.

Taloudellisen vakauden lisäksi työssä käyminen on vaikuttanut myös aivan konkreettisesti elämääni. Sen takia olen nykyään entistäkin aktiivisemmin pyrkinyt harrastamaan liikuntaa ja elämään muutenkin terveellisesti. Enää ei voi riekkua yötä myöten kaupungilla tai edes television ääressä, jotta jaksaa olla pirteänä töissä. Ei ole työnantajan eikä minunkaan etuni, jos olen joka päivä aivan rättiväsynyt enkä jaksa hoitaa töitäni. Toiselle tulee kiukuteltua vähemmän, kun nukkuu, syö ja liikkuu hyvin. Terveellisistä elämäntavoista huolimatta työssä käymisellä on myös fyysiset haittapuolensa. Suhteemme ei ole ollut täysin kivuton. Työ kipeyttää selkäni ja hartiani, mutta kestän pienen kivunkin, sillä olenhan itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani. Fyysinen rappeutuminen kai vain kuuluu tämäntyyppiseen työhön, sillä ei tätä työtä voi tehdä muutoin kuin istuen. Toisaalta työpaikkakin pitää omalta osaltaan huolta hyvinvoinnistani, joten asia ei oikeastaan enää haittaa suhdettamme. Asiaan joutuu edelleen kuitenkin jatkuvasti kiinnittämään huomiota, mutta olemme mielestäni onnistuneet löytämään melko hyvän tasapainon.

Tämän työn myötä olen käynyt läpi asioita, jotka kaiketi kuuluvat kaikkiin työsuhteisiin ja joista olin saanut pientä kokemusta jo aikaisemmissa työpaikoissani. Työnkuva on nyt kuitenkin hieman erilaisempaa kuin mihin olen aikaisemmin tottunut, joten työpaikkani on opettanut minulle myös aivan uusia asioita. Suhteemme yksi eduista on tietenkin myös sen tuomat yhteiset ystävät. Vaikken ole erityisen ihastunut työpaikkani myötä tulleisiin uusiin tuttavuuksiin, on heidän kanssaan helppo tulla toimeen ja he tuovat työpäiviin aivan uutta sisältöä.

Pieniä kyllästymisen hetkiä kuuluu jokaiseen suhteeseen, eikä niiltä ole vältytty tässäkään työsuhteessa. Ajan myötä hiljaisempienkin hetkien kanssa oppii kuitenkin tulemaan toimeen, kun tietää, että niistä on selvitty ennenkin ja pian asiat kääntyvät kuitenkin taas parempaan suuntaan. Kun ei vielä tunne toisen käytäntöjä ja tapoja, yllätyksiäkin on ollut. Vuoden varrelle meille on sattunut yhteisiä niin ilon, juhlan kuin ankeuden ja epätoivonkin hetkiä. Esimerkiksi syksyllä työpaikkani päätti yllättää minut rupeamalla jakamaan kuukausibonusta, mikä toi mielestäni mukavaa piristystä suhteeseemme. 

Suhteessamme olen saanut mielestäni sopivassa määrin rajoja ja vapautta. Aikaan saamani työtulos on se, mikä ratkaisee ja mitä myös vahditaan hyvinkin tarkkaan. Saan tehdä työtäni kuitenkin hyvin itsenäisesti ilman jatkuvaa kyttäämistä siitä, miten käytän työaikani. Vapautta olen saanut jopa siinä määrin, että olen voinut pitää rinnakkaisia työsuhteita vakituisen työsuhteeni ohella. Ne eivät kuitenkaan ole missään vaiheessa kulunutta vuotta muodostuneet ajallisesti tärkeämmiksi kuin vakityöni. Henkisellä puolella myönnän kuitenkin, että olen ollut innostuneempi tekemään joitain freelance-keikkoja kuin varsinaista leipätyötä. Mutta toisaalta pienet sivutyöt ovat saaneet minut jälleen näkemään ja arvostamaan päivätyötäkin, kun olen saanut hieman lisävirtaa muista tehtävistä. Vuoden aikana olen osoittanut sekä työnantajalle ja itselleni, että olen hyvä tässä työssä, ja olen saanut siitä myös kiitosta. Toivon, että työsuhteeni jatkuu vähintään yhtä hyvänä myös seuraavan vuoden. Sen pidemmälle en halua vielä tehdä suunnitelmia enkä sitoutua.