Sivut

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Operaatio Pakkaaminen

Eihän ihminen tarvitse näin paljon vaatteita, ja minäkin olen aina tullut toimeen vähällä. Jostain syystä olin kuitenkin ahnehtinut aivan liikaa vaatteita. Siis lähes kaikki ehjät, kivannäköiset ja mukavat vaatekappaleet, mitä kaapeistani löytyy. Luultavasti joudun tekemään vielä lisää karsintaa, että voin sitten hyvillä mielin ostaa jotain myös paikan päältä! Oheisessa kuvassa ei ole vielä edes kaikki, mitä laukkuun pitäisi saada mahtumaan...



Saadakseni edes vähän lisätilaa, päädyin tekemään jotain sellaista, mitä en aiemmin ollut edes ajatellut. Vastaavaa ongelmaa en ollut aiemmin kohdannut, sillä kesävaatteita mahtuu laukkuun yleensä ihan huoletta. Äitini vinkistä kävin sitten ostamassa Prismasta noin 7 euron kappalehintaan muutaman tyhjiöpussin; kaksi rullaamalla tyhjennettävää matkalaukkuversiota ja yhden isomman pölynimurilla tyhjennettävän.





Tyhjiön ansiosta ainakin paitapinot hupenivat lähes puoleen. Koska välttämättä haluan villapaidan mukaan, sai se kunnian olla ensimmäisenä lintattavien jonossa. Käsimatkatavaroihin en haluaisi ottaa yhtään ylimääräistä kannettavaa, sillä läppäri painaa mielestäni jo aivan tarpeeksi. Mutta ehkä varman päälle pelaavana otan kuitenkin parin päivän vaihtovaatteet myös läppärin seuraksi, jos matkalaukulle sattuu jotain.

Kaksi yötä vielä Suomessa, ja matkakuume tuntuu alilämpönä ja väsyisyytenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti