Sivut

torstai 13. syyskuuta 2012

Taitoja jotka eivät näy tavallisessa CV:ssä

Korkeakoulututkinto on sinällään vahva näyte ammattitaidosta ja ainakin siitä, että pystyy tekemään töitä pitkäjänteisesti. Oman alan osaamisen lisäksi usein on tärkeää hallita myös muunkinlaista kykyjä. Varsinkin kääntäjäkoulutuksen saaneille, jotka eivät välttämättä heti työllisty omalla alallaan, monipuolinen osaaminen on lähes elinehto.

Tässäpä havainnollistava lista siitä, mitä kaikkea osaamista ja kokemusta minulle on kertynyt harrastusten, perhe-elämän ja muiden mielenkiinnon kohteiden myötä.

- Olen tehokas keräämään marjoja. Olen kokenut marjanpoimija vatuista, mansikoista ja mustikoista aina lakkaan, puolukkaan ja tyrnimarjoihin saakka. Puutarhavadelmat ovat henkilökohtainen suosikkini, sillä niitä kerätessä selkä ja jalat vääntyvät vähiten.

- Neulon näppärästi villasukat ja virkkaan pipon ja lapaset milloin vain. Jälki on ihan kohtuullista kunhan vauhtiin pääsen. Teen mieluummin omien mieltymysten mukaan kuin seuraan ohjeita pilkuntarkasti. Neulominen on myös oiva rentoutumiskeino.

- Myös ompelutöiden teko onnistuu, joskin siinäkin teen mieluummin oman pään mukaan kuin kaavoja seuraten. Ukkivainaan vanhalla ompelukoneella olen onnistuneesti kaventanut housuja ja paitoja, ommellut mekkoja ja hameita sekä paikkaillut tusinan verran housuja. Tein vastikään myös tilkkutyönä tyynynpäällisen sekä kuluneelle sohvalle hupun.

- Keittiössäkin käytän useimmiten enemmän luovuutta kuin valmiita ohjeita. Tämä pätee niin arkiruokaan kuin leivonnaisiinkiin. Teen ulkomuistista laatikot, keitot ja padat kuin pullat, piirakat ja täytekakutkin. Aika usein haen inspiraatiota netin ruokablogeista ja -palstoilta, mutta päädyn lopulta aina soveltamaan ohjeita raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Loihdin ruokaa myös silloin, kun kaapeissa ei näyttäisi olevan mitään syötävää. Hyvää on tullut aina, vaikkei ulkonäkö ihan aina kanssasyöjiä miellytäkään. Tekemällä oppii.

- Olen erittäin hyvä suunnistamaan vieraissa paikoissa. Jos olen saanut tutustua edes hetkisen jonkin alueen karttaan, olipa kyseessä vieras kaupunki tai metsäretki, tiedän yleensä edes suurin piirtein, mihin suuntaan pitää seuraavaksi mennä. Joskus minäkin erehdyn, mutta harvoin olen aivan pihalla sijainnista.

- Kävin kouluaikoina 5 vuotta kuvataidekoulua, jossa teimme kaikkea maalaamisesta ja savitöistä grafiikkaan ja kankaanpainantaan. Tunnen suuren määren tekniikoita ja taidesuuntauksia ainakin nimeltä. Viimeiset 2 vuotta erikoistuin valokuvaukseen: teetimme ottamiamme kuvia pimiössä ja käsittelimme digikuvia tietokoneella. Kuvankäsittelyä tein tuohon aikaan paljon myös itsekseni, ja hallitsen vieläkin sen alan perusohjelmistot. Minulla on aina ollut vahva visuaalinen silmä, mutta en anna sen määritellä elämääni esimerkiksi sisustuksen tai vaatetukseni muodossa. Rakastan värejä, eikä niiden aina tarvitse olla sopusoinnussa keskenään.

- Aerobic-tunneilla koen hetkittäistä voittaja-fiilistä, kun onnistun seuraamaan vetäjän jokaista askelta oikeassa rytmissä. Opin liikkeet usein jopa yhdellä kertaa. Pidän myös tanssimisesta ja rytmikkäästä musiikista, joten voisi kai sanoa, että minulla on rytmitajua ja hallitsen kehoni hyvin.

- Sosiaalisilta kyvyiltäni minua voisi luonnehtia yhtäältä johtajahahmoksi tai motivaattoriksi, toisaalta porukan naurattajaksi ja ilmapiirin luojaksi. Varsinkin vanhemmiten olen kokenut tärkeäksi, että kaikki läsnäolevat tuntevat olonsa mukavaksi. Haluan aina olla perillä asioista ja että asiat sujuvat tehokkaasti, joten tarpeen vaatiessa olen hyvä ottamaan ohjat myös omiin käsiini.

- Vaikka mielenkiinnon kohteeni ovat yleensä aivan muita kuin tekniset aiheet, pystyn helposti omaksumaan myös fysiikkaan, kemiaan tai biologiaan liittyvää nippelitietoa. Ennen kaikkea olen hyvä hahmottamaan suuria aihekokonaisuuksia. Tämä lienee hyvä ominaisuus kääntäjälle ja on peräisin loputtomasta uteliaisuudesta, joka upottaa minut vähän väliä mitä ihmeellisimpiin aiheisiin. Uteliaisuuden ansiosta tiedän paljon monista asioista, vaikken varsinainen ekspertti olisikaan.

Hienoa, jos jaksoit lukea tämän listan loppuun. Minulla on nimittäin ilmiömäinen kyky nähdä asioista aina myös positiivinen puoli, siksi olen myös melko hyvä kehumaan itseäni. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Toisaalta voisin kirjoittaa myös pitkän listan siitä, missä olen huono (tai missä on siis vielä parannettavan varaa!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti