Sivut

lauantai 15. joulukuuta 2012

Viimeisen viikonlopun tunnelmia

Eilen suomen yksikössä nautiskeltiin puolilta päivin perinteeksi muodostuneella tavalla tujakkaa glögiä, jonka oli itse keittänyt eräs vanhemmista kääntäjistä. Tarjolla oli noin parikymmentä sorttia erilaista suklaata, suolaisia naksuja sekä erään kääntäjän itse marinoimia rommirusinoita. Sanotaan vaikka näin, että iltapäivästä ei paljon töitä kyennyt tekemään. Eikä kyllä tarvinnutkaan, sillä perjantaisin on lyhyt työpäivä. Glögitarjoilun yhteydessä meitä kolmea harjoitelijaa muistettiin pienin lahjapaketein sekä kiitossanoin.

Pikkujouluja vietettiin argentiinalaisravintolassa
Viime viikonloppuna vietimme yksikön kanssa myös mukavaa ravintolailtaa pikkujoulujen tunnelmissa. Reippaina harjoittelijoina järjestimme sinne pientä ohjelmaa. Olihan se pieni vastine sille, että saimme kolmen ruokalajin aterian juomineen ilmaiseksi.

Niin pikkujouluissa, glögitilaisuudessa kuin taukokahveilla meiltä on ahkerasti kyselty, mitä teemme harjoittelun jälkeen. Vastaus ei ole yksinkertainen. On rasittavaa vastata kymmeneen kertaan, että ei tiedä lainkaan, minne työllistyy seuraavaksi ja milloin. Melko surullista, sillä mielestäni olemme kaikki käännösalan ammattilaisia, joilla on jo muutaman vuoden kokemus todistamassa ammattitaitomme. Suomessa työllistyminen vain on niin vaikeaa tällä alalla...

Perjantai-ilta jatkui eilen maailmanloppua odotellessa. Vaikka mayojen kalenteri ja maailmanloppu koittanevat vasta viikon päästä perjantaina, komission harjoittelijat järjestivät teemabileet jo eilisiltana. Parempi ottaa varman päälle. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa Luxemburgissa minäkin pääsin tanssilattialle asti. Hikihän siellä tosin tuli, kun päällä oli vanhasta tottumuksesta vielä aivan liikaa vaatetta ja lattialla oli tungosta, niin lähdin kotiin kuitenkin jo ennen aamun pikkutunteja.

Sade lakkasi nyt iltapäiväksi hetkeksi, mutta olo ei ole sellainen, että huvittaisi enää hirveästi lenkkeillä ulkona. Olen jo valmis lähtemään kotiin, joten seuraava viikko tulee olemaan tuskallisen pitkää odotusta. Tänään jos jaksaisi leffassa käydä ja huomenna kavereiden kanssa kahvilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti